sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Lumista lenkkeilyä

Eilen oli märkä ilta ja Emäntä olisi jättänyt Lucy-neidin iltalenkiltä kotiin, mutta hänpä halusikin lähteä mukaan. Tuntui, että kaikki kylän suuret, pelottavat pystykorvat olivat lenkillä yhtä aikaa. Saatiin tehdä melkoisia väistöliikkeitä, ettei jouduttu liian lähelle jättimäisiä hirviöitä.


Tänään oli mukava pikkupakkaskeli lumisine metsäpolkuineen, mutta Lucy-neiti oli päättänyt, ettei lähde mukaan. Ei pyytämällä, ei käskemällä. Ei edes ruokapalalla houkuttelemalla. Hän painautui vain tiiviimmin häkin nurkkaan petaamaansa kieppiin.

Omapahan oli tappionsa. Minä olin nimittäin aika lähellä päästä ajamaan kaurista. Ei nähty ketään, mutta jäljet olivat niin tuoreet, että ne vetivät minut väkisin mukanaan. Emäntä kahlasi minut kiinni hangessa, kun en tullut käskystä luokse. (Videolla olen jo narussa kiinni.)


Mokoma hanki ja risukko hangen alla tekivät etenemisestä todella työlästä. Minä en ole myöskään koskaan päästänyt ajohaukkua, mutta nyt huuliltani oli kuultavissa jonkinlainen ajohaukun esiaste: innostunut vinku.

No kauriit jäivät metsäänsä ja me palattiin lenkin jälkeen takaisin kylälle, jossa tavattiin Himmu emäntineen. Lyöttäydyttiin seuraan ja käytiin paluumatkalla vielä koirapuistossa Himmun kanssa. Ihan painiksi asti ei laitettu, kun minä olen ollut joskus epähuomiossa vähän turhan kovakourainen Himmua kohtaan ja hän ei halunnut painiskella kanssani, mutta leikittiin vierekkäin omilla palloillamme, että yhdessä oloahan se on sekin.


Muuten on vietetty leppoisan rauhallista toista adventtia. Saatiin puruluurullat illan ratoksi. Ensi yönä nähdään, kenen vatsa kestää!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivä suomalaisessa luonnossa


Meilläkin oli eilen etkot, kuten tähän suureen juhlapäivään ilmeisesti kuuluu. Koska Emännällä oli poikkeuksellisesti niin kutsuttu iltavuoro, niin käytettiin tilaisuus hyväksemme ja ulkoiltiin kerrankin päivänvalossa. Mikäpä olisi parempi tapa juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, kuin kulkea kauniissa metsäluonnossa!

Minusta juhlapäivissä on myös huonot puolensa. Tänään varsinaisena juhlapäivänä Emännän herääminen vain kesti ja kesti. Lopulta hän sentään nousi ylös, mutta jumittui seuraavaksi aamukahvipöytään. Urahtelin ja kurisin tyytymättömänä omassa pedissäni ja Emäntä löysi minut viimein näin:



Aamuruuan jälkeen elämä näytti jo valoisampaa puoltaan. Juhlistimme Emännän kanssa myös varsinaista juhlapäivää pitkällä metsäkävelyllä.



Samaan aikaan kotona:


Niin, minä pelkäsin tulevani ylikuntoon, joten kaarsin aamulenkin pihan ympäri takaisin sisälle ja sänkyyn. Juhlapäivä on kulunut oikein mukavasti tässä kerällä.

Tai olihan meillä pieni kuvaussessio tuossa pihalla.

Hyvältä näyttää vielä tässä vaiheessa. 


 Öö... olikohan siihen lippuun tarkoitus koskea?
Minä vien tämän nyt Emännälle.

Nosta ylemmäs, Lucy-neiti!
Minä yritän, mutta kun sinä painat sitä alaspäin...

 Ehkä tätä on helpompi kannatella ilman tätä ylimääräistä tikkua.
Ei Roni! Irti!

Ei sitten. Ehkä kannattaisi harjoitella nuo lipunkannattelutemput ensin, ennen kuin alkaa kuvata niitä... No tarjoapa nyt kuitenkin tänne päin vielä sitä kuvauspalkkiota!

Suomi100 - Sano se mäyräkoirin

Hyvää


itsenäisyyspäivää


100-vuotias Suomi!


torstai 30. marraskuuta 2017

Vatsavaivoja ja sijaistoimintoja

 Sunnuntaina täällä oli talvi. Lucy-neidillä oli jotain pientä vatsaongelmaa, mutta käytiin kuitenkin lenkillä, kun tassu nousi. Sopivalla lumikelillä hänkin on hyvin yhteistyökykyinen lenkkeilijä.

Maanantaina maha vaivasi jonkun verran ja tiistaina Lucy-neiti oli mukana enää koirapuistossa pyörähtämässä.

Sinne on muuten joku hauska ihminen tuonut tällaisia vempaimia! Minä olen jo kokeillut kaikkia. Lucy-neiti joitakin.


Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vatsaongelma eskaloitui. Lucy-neiti ja Emäntä viettivät suurimman osan yöstä ulkona kuljeskellen. Syytettyjen listalla ovat mm. puruluu, uudet herkkupalat, vanha ruoka, kinkkutikku, satunnaiset ulkoa löydetyt ja syödyt köntit. Erikoisinta tilanteessa on, että minun herkkä vellivatsani toimii säntillisesti ja mallikkaasti tasaista, tiivistä tuotosta ulos tuutaten, vaikka olen syönyt kaikkea samaa kuin Lucy-neiti. Pääepäiltynä onkin siis puruluusta mahdollisesti irronnut, pinta-alaltaan kohtuuton pala, joka ei sitten ole lähtenyt sulamaan odotuksenmukaisesti. 

Keskiviikkoaamuna oltiin siis siinä pisteessä, että Emäntä oli luvannut tehdä syksyn ensimmäisen lukukoiravierailun, mutta kipeän koiran vierailulle vieminen tuntui eettisesti arveluttavalta. Peruako siis koko odotettu vierailu vai olisiko joku ratkaisu tilanteeseen löydettävissä?

Niin siinä sitten kävi, että minä, Roni-boy, koiramaailman etevin kirjallisuustieteilijä ja lyyrikko, lähdin tuuraamaan Lucy-neitiä ja tein elämäni ensimmäisen lukukoiravierailun.


Huivia en tietenkään saanut, koska en ole valtuutettu lukukoira, mutta koska olen koira ja minullakin on korvat, niin Emäntä arveli, ettei lukijoille ole niin nöpönuukaa, olenko virallisella vai epävirallisella vierailulla. Emäntä esittelikin minut lukukoiran sijaisena, mutta kyllä minä kuulin, että lapset käytävällä käyttivät minusta ihan vain nimitystä "lukukoira". Ja ihan vain ohimennen mainiten, niin minun charmini tuntui tehoavan ja vierailulta poistuessani ympärillä oli jo melkoinen fanilauma kiljahtelevia, vaaleanpunaisiin puettuja henkilöitä. (En tiedä, kuinka miehekästä on, että minuun lähinnä yhdistettiin adjektiivi "söpö", mutta pääasia, että huomio oli positiivista.)

En arvannut, kuinka vaativaa tuollainen lukukoiran homma on! Keikkani kesti 1,5 h ja melkein koko aika olisi pitänyt istua tai maata  paikallaan viltillä lapsen lähellä. Lasta ei kuitenkaan saanut jatkuvasti töniä kuonolla, ei saanut vinkua eikä ilmeisesti varsinkaan saanut haukkua. Yhdelle ensimmäisistä lukijoista haukahdin vähän päin naamaa, mutta Emäntä käski olla häiritsemättä lukijaa. Lukukoira ei kuulemma saisi puuttua virheisiin. Yritin sitten olla hissuksiin loppuvierailun. Välillä olisin halunnut kuunnella lukemista penkin alta, mutta sekään ei sopinut. Arvostukseni kaikkia lukukoiria kohtaan nousi kyllä potenssiin sata!

Tänään Lucy-neitikin on ollut jo ihan kunnossa.

Vaikka vatsavaivaisena on kurja olla, niin on tässä ollut jotain hyvääkin: minä saan nyt aivan älyttömän hyvää ruokaa! Keitettyä riisiä ja kanaa. Siis oikeaa kanaa!
Harmittaa kyllä, että tuo lukukoiravierailu jäi välistä, mutta onneksi niitä tulee taas uusia ja sitten minä olen omalla paikallani, eikä mikään tuuraaja-Roni!

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

(Mäyrä)koirien käypä hoito -suosituksia

1. Jos joku paikka on kipeä, nuole sitä.

2. Jos nuoleminen ei auta tai kipu on paikassa, jota et voi nuolla, syö heinää.

3. Jos heinän syöminenkään ei auta, makaa hiljaa paikallasi, kunnes olosi paranee.

4. Toista tarvittaessa kohdat 1 ja 2.

Älä missään olosuhteissa luota ihmisten lääketieteeseen! Taistele erityisesti suun kautta annettavia lääkkeitä vastaan, olkoonkin kyseessä vaikka "vain" maitohappobakteerivalmiste tai matolääke.


perjantai 24. marraskuuta 2017

Suuri yllätyslaatikko

 Voitaisiinko avata tämä valtavan iso laatikko, joka tuli postissa? Tämä haisee... mielenkiintoiselle.

 Ei voi olla totta! Näin paljon koiranmakkaraa! Eiköhän aleta tästä reunasta vaan pistelemään poskeen.

 Miksihän näitä oli tilattu näin paljon? Viiraako Emännällä päästä vai onko tähän joku koira haudattuna?

Jaaha... treeniherkkuja tulevaksi vuodeksi. Pötkylöiden luvataan säilyvän vuoteen 2019 asti valolta suojattuna. Jollain mainiolla tarjouksella näitä ilmeisesti kannatti ostaa kerralla koko vuodeksi.

Tavallisissa eläinkauppanameissa on se ongelma, että niissä on yleensä aina viljaa tai kanaa tai todennäköisesti molempia ja ne ovat aina vääränkokoisia ja murenevat. Näissä on 96,5% samaa eläinkunnantuotetta, tässä kyseisessä pötkössä kalkkunaa, hieman perunatärkkelystä antamassa kiinteän muodon ja pikkuisen merilevää. Ei viljaa, ei lisäaineita ja koostumuksen luvattiin olevan sopivaa palkkaamiseen. Ainakin kokeilukuutiot olivat kätevän tuntuisia. Ja makuisia.

Näillä eväillä siis kohti rally-toko-valioutta!

Johon... on vielä matkaa... Viime sunnuntaina kuitenkin minulle ensimmäinen hyväksytty tulos avoimestaluokasta. 70 pistettä on hyväksytyn raja ja sain juuri ja juuri 72/100 p. No kahden nollan jälkeen se tuntui Emännästä jo voitolta!


Roni ei ollut ihan niin skarppina ensimmäisessä voittajaluokan kisassaan, mutta eivätpä nuo ole ensimmäisellä yrittämällä onnistuneet aivan kaikki muutkaan. Itse asiassa 8 koirakosta vain 2 sai hyväksytyn tuloksen tällä kertaa. Roni nousi kuukausi sitten seuraavaan luokkaan ja siitä lähtien treenejä oli päivittäin, koska Emäntä asetti nämä kisat tavoitteeksi. Ihan hyvin noin niin kuin mäyräkoiraksi kuitenkin (kuten blogikavereiden Myrskyn ja Tuiskun kotona on tapana sanoa...).


Niin ja sitten mukana oli myös Ninni, joka tepsutteli itselleen toisen alokasluokan tuloksen pistein 95/100. Ninnin video ei valitettavasti ole saatavilla.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pelkkiä nollia?

Niinhän siinä sitten kävi, että oltiin lopulta nollakoiria molemmat. Musta alamainen tiesi toki jo lähdössä olevansa nollakoirakko, jolle ei virallista tulosta kirjata, vaan homma tehtiin talkoohengessä ja harjoituksen vuoksi. Minulla sentään oli toivoa, koska olin virallinen osallistuja, mutta pianhan se toivo haihtui siinä matkan edetessä.

AVO-luokan kartta
 Jo ensimmäinen kyltti oli haastava. Yleensä istun, kun pitäisi seisoa ja seison, kun pitäisi istua. Perus mäyräkoiratouhua mielestäni. Liikkeestä maahan oli superbravuurini alo-luokassa ja pitkälleen heittäytyminen oli jopa niin vahvana, että mistä tahansa käskystä saatoin heittäytyä pitkäkseni. Sitten pidettiin vähän taukoa makuusta ja nyt en viitsi sitä enää tehdä. Jos ei kelpaa, niin pidä sitten maahan menosi.
    Kisakirjaa palauttaessaan tuomari totesi, että hajut vähän veivät ja kanssakisaajia huvitti, kun Emäntä tokaisi, että on ne vienyt ennenkin. Arvostelulomaketta ynnäillessään Emäntä huomasi, että oikeastaan kaikki jäi lopulta yhdestä helposta kyltistä kiinni. Numero 9: vasen täyskäännös, jossa koira kiertää ohjaajan takaa. Helppo kyltti, jonka suoritan mielelläni, mutta omalla tvistilläni: minä kierrän aina mielelläni myös kyltin ympäri! Siinä vaiheessa uusimiset oli jo uusittu, joten ei auttanut kuin purra hammasta ja jatkaa matkaa (-10 pistettä). Jos se olisi mennyt oikein, olisi tulos ollut hyväksytty. Kun sen näin ajattelee, niin voi unohtaa muun kärsimysnäytelmän, jossa oli paljon puuttuvaa yhteistyötä, vinoutta ja liiallisesta kumartelusta johtuvia ohjaajavirheitä.

Mutta ei se tainnut aivan kuin tanssi mennä sinultakaan, Roni-boy?

VOI-luokan askelkuviot
No joo... tuomari oli mukava ja arvosteli minunkin suoritukseni, kun joutui sen kuitenkin katsomaan. Minä olin siis aluksi käytösruudussa ja töhin sen sitten ensimmäisen 10 sekunnin aikana, kun nousin ylös ja yritin lähteä tutkimaan paikkoja. Emäntä käski minut takaisin paikalleni ja sitten sujui loppuaika ihan kivasti.
    Sen jälkeen oli melko pitkä odotus jossain vieraassa häkissä, oudossa takahuoneessa. En päässyt välillä autoon, koska minun piti olla varmuuden vuoksi lähellä, jos nollakoirakkoa olisi tarvittu kesken kisan. Ei tarvittu, vaan menin suorittamaan radan viimeisenä, kuten sovittu oli. 
    Sen olemme Emännän kanssa huomanneet, että ensimmäinen kyltti on yleensä pahin. Siinä pitää aina käydä pieni neuvottelu, että mitä tänne on tultu tekemään ja millä hinnalla. Se täytyi siis uusia. Eikä se ihan putkeen mennyt sittenkään, kun istahdin vielä lopuksi eli -10p. Sitten meni vähän paremmin paitsi spiraalissa eksyin kerran oikealta vasemmalle puolelle, kun se on ymmärrettävästi vähän vahvempi seuraamispuoli. Tiukkaa on arvostelu voittajaluokassa: -10p.
    Neljäs kymppi otettiin oikealta eteen tulossa. Lipsahti vasuriksi sekin. Molemmat uusimiset käytettiin tietenkin, mutta Emäntä oli tyytyväinen, kun hänen pelkäämiään ohjaajavirheitä ei ollut ollenkaan. Eniten häntä näet huoletti, että hän kumartelee ja huiskii käsillään liikaa. Minua voi aina kouluttaa lisää, mutta omia virheitä on hankalampi korjata kai.
    Sain lopulta siis -50 pistettä, mikä ei olisi millään riittänyt hyväksyttyyn tulokseen, mutta ainakin puolimatkassa ollaan jo. Joko kaikki pikkurikkeet pois tai sitten nämä uudet liikkeet niin hyvin haltuun, ettei isoja kämmejä tule, niin voittajaluokan hyväksytty tuloskin on aivan mahdollinen. Sitten. Joskus.

Kiva yllätys oli, että talkookoirallekin riitti näin runsaat kiitosherkkusäkit.
Tämän kisan lisäksi viikonloppuun mahtui mielenkiintoinen älypeli ihmisille, jossa tarkoituksena oli pitää 5 koiraa yhdessä talossa (pihatarha mukaan lukien) tyytyväisinä ja ehjinä, niin ettei kenellekään tulisi reikiä turkkiin. Säännöt olivat seuraavat: joukossa oli 1 uros, joka voi olla 3 nartun kanssa, mutta ei 1 uroksen kanssa. Toinen uros olisi tullut toimeen ensimmäisen kanssa, jos ensimmäinen ei olisi yrittänyt käydä välittömästi kimppuun. Toinen uros voi olla 2 nartun kanssa, mutta kolmannen kanssa se halusi olla liian tiiviisti, jolloin kolmas narttu yritti paloitella uroksen. 2 vanhinta narttua pystyi olemaan kenen kanssa vaan, mutta toinen oli mieluiten jatkuvasti ulkona ja toinen sohvalla. Kumpikaan uroksista ei ollut ulkona mielellään, eikä myöskään ainut narttu, jota ei voinut pitää toisen uroksen kanssa. Lauantai-iltana pyöritettiin siis mielenkiintoista koirarulettia, jossa urokset olivat vuorotelleen joko bokseissaan, kodinhoitohuoneessa tai ulkona. Nuorin narttu oli myös joko ulkona, kodinhoitohuoneessa tai vapaasti sisällä, jos oli vanhemman uroksen vuoro nauttia seurasta. Vain kerran urokset joutuivat vahingossa yhtä aikaa pihalle, mutta mitään ei ehtinyt tapahtua, kun virhe huomattiin ja vanhempi kutsuttiin takaisin sisälle.