lauantai 21. huhtikuuta 2018

Ronin vinkkelistä



Vähiin käy ennen kuin loppuu. Minulla on ollut koko talven tapana lenkin jälkeen piehtaroida kotipihan penkassa ja syödä vähän lunta. Kohta ei tiedä, missä kierisi, kun lumi alkaa olla niin vähissä. Emäntä mietti jo, pitäisikö pakastaa minulle lunta, että voisin kesälläkin ottaa lumipesuja. Ei taida vain meidän pakastelokeroomme mahtua tarpeeksi lunta.


Perjantai oli hieman maanantain toisinto. Tällä kertaa Emäntä kävi Kaverikoiraryhmän kokouksessa ja, yllätys yllätys, myös siellä oli vain ihmisiä paikalla. Nyt se ei tullut ihan niin puskista ja meidän oli jäätävä kotiin asti, että otettiin vähän tyynemmin. Kivaa oli, kun Emäntä toi tullessaan sponsoripussit, joissa oli meille herkkuja. Vaikka nyt jos tarkemmin ajattelen, niin emmehän me ole saaneet vielä yhtään herkkua niistä pusseista!


Eräs hauska fakta Lucy-neidistä: hän luulee, että on kiinni, vaikka hihna makaisi vain maassa! Hänet voi jättää paikalleen siten, että laskee hihnan maahan ja sanoo: "Lucy, odota tässä." Hän ei koskaan lähde raahaamaan hihnaa perässään.

Pöhkö Lucy-neiti! Et sinä ole missään kiinni, vaikka hihna roikkuukin kaulapannastasi! Katso vaikka! Näin voi ihan hyvin riehua ja juosta! Hihna tulee perässä maata myötenkin. Ei ihmisen ole aina pakko kannatella sitä.

Lucy-neidin Eniten vihaan top3 -lista

Tällainen leppoisa, rauhaa rakastava mäyräkoiraneitikin voi joskus menettää hermonsa ja suorastaan vihata jotakin. Tässä top3-listani vihaamistani asioista.

Top3: Kirjaston ikkunat
Emäntä epäilee, että olen maailman ainoa kirjastoa vihaava lukukoira. (Käyn lukukoirakeikoilla koululla, joten tämä ei haittaa työskentelyäni.) Ensimmäiset 3,5 vuotta kävelin päivittäin kirjaston ohi ilman ongelmia. Sitten eräänä päivänä puolitoista vuotta sitten säikähdin ikkunassa liikahtanutta varjoa, enkä ole luottanut kirjastoon, sen ikkunoihin tai koko lähiympäristöön sen koommin.
    Jonkin aikaa tehtiin aamulenkki eri reittiä, mutta hassua kyllä, aamuisin mieleni tekee edelleen kirjaston suuntaan, mutta viimeistään nurkalle päästyäni päästän varoitushaukun tai vähintäänkin voffahtelen määrätietoisesti. Haluan usein mennä kirjaston ovelle, vaikka se hirvittääkin minua. Emäntää ärsyttää käytökseni ja hän on yrittänyt siedättää minua, mutta minä en luota niihin ikkunoihin! Joku hirviö siellä sisällä pitää majaa! Ja kun kirjastomonsteri jonakin päivänä tai yönä murtautuu ulos, niin minä olen valmiina ja varoittanut lähitienoota etukäteen.


Top2: Isot, tummat, pystykorvaiset, vieraat koirat
Minä vihaan niitä! Eikä tarvitse olla niin tummakaan. Eikä erityisen isokaan. Eikä niillä korvillakaan aina ole niin suurta väliä. Useimmiten ärsyttävät pystyt, mutta varmaan joskus voi olla luppanatkin. Vihaan silti.
    Kävelevät minun kylälläni niin kuin omistaisivat paikan ja tulevat suoraan kohti. Tuijottavat ja jotkut kehtaavat vielä painaa päätäkin alas hyökkäyksen merkiksi. Ei mitään käytöstapoja! Saan aivan valtavat raivarit, adrenaliini virtaa ja tuntuu kuin voisin repiä kappaleiksi vastaantulijan. Emäntä epäilee, että tietyjen koirien omistajat kylällä luulevat meidän olevan todella äkäisiä mäyräkoiria, kun Mustaa alamaista ei yleensä tarvitse hirveästi houkutella haukkukuoroon.
    Alunperin vihasin vain yhtä epäilyttävää saksanpaimenkoiraa. Sitten jouduin yhtenä viikonloppuna sekä huskyn että toisen saksanpaimenkoiran ja pyreneittenmastiffin ahdistelemaksi. Kaikki isoja koiria ja kahdella kolmesta pystyt korvat. Muuta ei tarvittu. Totesin, että hyökkäys on paras puolustus. Ainoastaan ruoka voi saada huomioni pois uhkaavista koirista, mutta aina Emännällä ei ole lenkillä herkkupaloja taskussa. Vihani rajoittuu myös vain kotikylään. Koiratapahtumissa esimerkiksi en vaivaudu ärhentämään muille.


Top1: Punatakkinen mies
Häntä minä vihaan eniten maailmassa! Kun näen hänet kaukaa, valpastun ja haukahtelen. Jos joudun hänen lähelleen, kilahdan täysin ja yritän raivoisasti haukkuen ja ulvoen käydä hänen kimppuunsa. Pelkkä hänen hajunsa saa minut raivoulvomaan. Joskus haistelen ilmaa pitkään ja aloitan mellakan ja Emäntä on välillä nähnyt silloin Punatakkisen miehen kauempana ja on arvannut hänen kävelleen siitä kohtaa aiemmin.
    Pahinta on, että Punatakkiseen mieheen voi törmätä missä vain ja milloin vain. Toisinaan hän kävelee talomme ohi ja pahimmassa tapauksessa hän on juuri kävellyt kirjaston ohi, kun me menemme aamukävelylle. (Ajatelkaa, jos hänellä olisi vielä iso, tumma, pystykorvainen koira!) Katson tarkkaan muitakin punaiseen takkiin pukeutuneita miehiä ja haukun heillekin toisinaan, mutta kukaan ei saa kiehuvaa raivoani osakseen kuin Punatakkinen mies.
    Kuka hän on? Mitä hän on tehnyt ansaitakseen vihani? Emäntä ei tiedä, enkä suostu paljastamaan. Punatakkinen mies ei koskaan tee elettäkään minua kohti. Hän vain kävelee. Ja minä vihaan häntä.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Satuja ja vaikutusvaltaa

Käytiin maanantaina mäyräkoirakerhon hallituksen kokouksessa. Melkein. Autoon noustessa oltiin Ronin kanssa hyvällä fiiliksellä ja innoissamme, että vihdoin päästään arvoiseemme puuhaan ja vaikuttamaan. Suunniteltiin asioita, joita nostaisimme ensimmäisenä esityslistalle: rajaton käyttöoikeus herkkupurkille, lauantailuu pakolliseksi kaikille mäyräkoirille, mahdollisuus vapaana jaloitteluun aina, kun mieli tekee ja toisaalta veto-oikeus lenkkeilyyn, jos joskus ei huvitakaan lähteä esim. huonoissa sääoloissa. Monenlaista virkistystoimintaa pohdimme matkan aikana myös.

Kokouspaikalle saavuttuamme tervehdimme muita hallituksen jäseniä, jotka, hassua kyllä, näyttivät olevan ihmisiä. Ja juuri silloin Emäntä pudotti pommin: me joutuisimme jäämään autoon kokouksen ajaksi ja HÄN menisi sisälle muiden ihmisten kanssa kokoustamaan. Vastustimme asioiden saamaa käännettä viimeiseen mäyräkoiraan, mutta niin vain Emäntä nosteli meidät takapenkille yksi toisen jälkeen.

Ja senhän saattoi arvata, että herkkupurkit, lauantailuut ja irtolenkkeilyt jäivät käsittelemättä. Virkistystoiminta sentään oli esillä ja ainakin lut-harjoittelua, mejä-harjoittelua ja vesiriistaharjoittelua on luvassa kerholaisille. Kyllähän se sapettaa ja luonnolle käy, ettei edes omassa kerhossa saa hallitusvastuuta, mutta kai se on toiseksi paras vaihtoehto, että oman lauman jäsen sitä vallankahvaa kuitenkin käyttelee.

Meistä olisi tullut oikein hyvä puheenjohtaja ja sihteeri kerhon hallitukseen!
Minä kävin tänään hoitamassa taas lukukoiran tointani. Sain kuulla jälleen monia hauskoja tarinoita. Kertomus Kaunottaresta ja Kulkurista kuulosti aivan minulta ja Ronilta. Urpo ja Turpo sen sijaan luulivat mäyräkoiraa laivaksi ja seilasivat sillä palikkakasaan. Kyllä jos minun selkääni yrittäisi pieniä karhuja kiipeillä niin... Sitten oli vielä jonkinlainen tarina ajometsästyksestä, missä muuan rehti ja suoraselkäinen koira vietti päivää kaikessa rauhassa omalla pihallaan, kun joku mokoman Pupu Tupuna tunkeutui hänen reviirilleen ilman lupaa ja loikki sinne tänne. Koira ajoi häntä takaa, kunnes Pupu Tupuna kiipesi talon katolle ja putosi savupiipusta sisään! Valitettavasti metsästystarina jäi kesken, kun lukijan aika tuli täyteen, mutta toivottavasti saan kuulla jatkon seuraavalla kerralla.


Roni sen sijaan kävi metsässä katsastamassa lumitilannetta. Hän on menossa kuun lopussa mejä-kokeeseen, mutta täällä päin on vielä lunta niin paljon metsässä, että minkäänlaisesta harjoituksesta on varmaan turha haaveilla ennen koetta. Täytyy kai mennä vain  kylmiltään ja toivoa, että hajuaisti on tallella.

No mutta ei nyt heti käännytä takaisin! Ehkä tuolla syvemmällä metsässä on vähemmän lunta. Minä en halua vielä pois metsästä, kun kerrankin pääsin tänne!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Lenkkeilyä ja temppuilua

Aloitamme itsestään selvästä asiasta, jonka kaikki muutkin ovat varmasti huomanneet, mutta joka silti on mainitsemisen arvoinen asia: kevät on vihdoin täällä. Jaloittelukäytävät ovat sulaneet ja monin paikoin ahkerat kadunlakaisijat ovat jo hoitaneet hommansa eli teräväreunainen hiekoitushiekka on poissa jalkoja pistelemästä.

Alkuviikosta oli joku sateinen päivä, jolloin Emäntä jätti Lucy-neidin jo suosiolla kotiin ja vei vain minut lenkille ja kiskoessaan minua väkisin kuraista tietä eteenpäin mutisi jotain elämänsä viimeisestä mäyräkoirasta. En oikein ymmärtänyt, mistä kenkä puristi. Jos hän viittasi minuun, niin tietenkin olisi ollut kieliopillisesti oikein sanoa "viimeiSIN mäyräkoira", koska enhän minä toki ole tämän perheen viimeinen mäyräkoira, vaan totta kai meitä tulee vielä paljon lisää. Ei kai kukaan ole koskaan vaihtanut mäyräkoirasta rotua toiseksi? Tuskin se on edes mahdollista.


Auringon myötä yhteinen sävel on löytynyt lenkeillä helpommin. Eilen mm. kävimme kävelyllä Emännän ystävän ja tämän lapsen kanssa. Lenkki toimi samalla häiriötreeninä. Nelivuotiaan piti malttaa polkea pyörällä eteenpäin, katsoa eteensä ja keskittyä liikenteeseen, vaikka koirat kulkivatkin mukana, ja mäyräkoirien piti malttaa kulkea eteenpäin, katsoa eteensä ja keskittyä liikenteeseen, vaikka nelivuotias polkikin pyörällä mukana. Hyvää treeniä puolin ja toisin!

Sattui matkalla myös niin, että iloinen kevätpuro kulki tien viertä, ja kun kevätaurinko oikein porotti mäyräkoiran turkkiin, niin tuli siinä heitettyä sitten talviturkki samalla ja avattua uimakausi. Parastahan oli, että Lucy-neiti kahlasi riemurinnoin ojaan myös vilvoittelemaan, mutta ennen ja jälkeen pulahduksen hän varoi visusti astumasta asfaltin märille kohdille. Pettämätön mäyräkoiranlogiikka!

Uusin aluevaltauksemme on naksuttimen käyttö. Jokunen viikko on harjoiteltu sen käyttöä itsekseen ja tällä viikolla minä kävin Emännän kanssa oikein koulutuksessa. Lähinnä on naksuteltu rally-tokoliikkeitä kohdilleen ja viimeimmäksi on harjoiteltu oikealla seuraamista.
    Naksutinta voi kuitenkin käyttää myös aivojumppana ja mielen virkistykseksi. Perjantai-iltana keksittiin temppu, jossa pääsiäismunasta tullut muovimuna piti pudottaa kuonolla muoviämpärin päältä. Sen oppi äkkiä. Minulla ei mennyt varmaan minuuttia hoksata, mitä piti tehdä ja Emäntä oli tarkoituksella jättänyt Ronin viereen katsomaan, kun hän halusi tietää, onnistuisiko mallioppiminen. Onnistui. Roni osasi tehdä saman tehtävän heti.



Ihan niin paljoa ei harjoiteltu, että tämä olisi ihan sataprosenttisesti mennyt oikein. Muutaman kerran juoksin ämpäristä ohi ja vaikka kuonolla tökkääminen olisi riittänyt, otin munan välillä suuhun. Roni ehti välillä läpätä munaa tassulla ja naksautukset menivät välillä väärin, kun näytti, että Roni käyttäisi kuonoaan, mutta lopulta tassu ja naksahdus sattuivatkin samaan aikaan. No tämä oli vain hassuttelua.



Niin ja minun piti pitää samalla vähän vahtia siinä pihalla, niin en aina ihan heti ehtinyt tulla tekemään tehtävää...

Emäntä osti itselleen uudet vaelluskengät ja pohti, missä niitä voisi säilyttää, etteivät vain mäyräkoirat kajoaisi niihin.


Tiedoksenne, että minä en ole enää vuosiin kalunnut kenenkään kenkiä! Yhtä kenkää vähän SIIRSIN tässä joku kuukausi sitten, mutta ei kai kenkä nyt siitä hajoa, jos sitä vähän hampailla nostaa. 
No eivätköhän nuo kengät ole tuolla kaapin päällä ihan hyvässä turvassa...

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Erinomainen ratapäivä

Alkuviikosta ihailtiin komeita jääpuikkoja aamulenkillä. Iltalenkkiin mennessä ne tosin olivat pudonneet alas, että olikin viimeinen hetki ikuistaa ne muistiin.

 



Asia, josta Emäntä ei arvannut ilahtuvansa ennen koiria ja koiraharrastuksia: tarjousveri! Näillä päästään aloittamaan mejä-kausi, kunhan lumet sulavat.


Perjantai-ilta sujui rennosti Ninnin luona sohvalla köllien. Ninnillä oli alkanut juoksut, joten Musta alamainen oli aika lämpöisenä ja huilaili välillä häkissä, mutta minua eivät maalliset huolet koskettaneet. Olin onnellisen tietämätön myös seuraavan päivän urakastani.

Lauantaiaamuna pääsinkin nimittäin starttaamaan rally-tokokisoissa. Edellisistä kisoista oli yli kuukausi.


Minulta uupui vielä yksi hyväksytty tulos avoimesta luokasta, että pääsisin seuraavaan luokkaan. Emäntä luotti minuun niin paljon, että ilmoitti minut tuplakisojen kumpaankin kisaan, jos saisin tuloksen edes toisesta.

Radan näkeminen ei nostanut luottamusta. Kaikki muu oli ihan tehtävissä, mutta minähän en pidä juoksemisesta rally-tokossa. Emäntä epäili, että heti alkuun pitkän matkan juoksuttaminen saa minulta kaiken tekemisen ilon katoamaan ja loppuradasta on odotettavissa vaikeuksia. Emännällä oli salainen ase eli raaka jauhelihaköntti mukana ja sen avulla hän juoksutti minua ennen rataa harjoitusmielessä.

Lopulta juokseminen meni ihan ok. -3 pistettä, kun en ihan koko aikaa jaksanut hölkätä, mutta en lannistunut siitä. Yksi -10 pistettä tuli matkalta, kun hetkeksi unohduin seuraamaan yhtä hajua ja rintamasuuntani erkani Emännän rintamasuunnasta yli 90 astetta, mutta muuten ihan hyvä rata. (Ei uusittu, kun siinä on toinen asia, josta en oikein pidä. Mäyräkoira tekee aina priimaa, eikä virheitä, joita pitäisi paikkailla. Varsinkaan pitkiä tehtäviä en suostu uusimaan.)

Tässä video radastamme (Kiitos kuvaajalle!):


Tulos 78/100 pistettä eli hyväksytty tulos ja toinen koulutustunnus eli RTK2.

Hyvin meni, mutta menköön.
Sitten olikin hassu paikka, kun toinenkin kisa oli jo maksettu, mutta siirto voittajaluokkaan astui voimaan välittömästi eli avo-luokkaan meitä ei enää huolittu. Olisi voitu lähteä kotiin ja kärsiä pieni rahallinen tappio, mutta Emäntä päätti ottaa toisen kisan maksettuna harjoituksena. Ja meillähän oli kokonaista 5 tuntia aikaa ottaa voittajaluokka haltuun! (Mainittakoon, että Musta alamainen ei onnistunut luokkanousussa kuukaudessa eikä vielä 5 kuukaudessakaan. Hänellä ei ole yhtään hyväksyttyä tulosta voi-luokassa.)


 Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olimme jo aiemmin vähän kokeilleet uusia liikkeitä ja oikealla seuraamista, mutta missään nimessä valmiita nämä uudet asiat eivät olleet. Jauhelihan ihmeellisellä voimalla teimme muutamat tehoharjoitukset pihalla ja hallissa sisällä ja lähdimme soitellen sotaan eli täysin stressittöminä, koska mitään odotuksia ei ollut.

Saimme kuitenkin hyvän startin, kun jo ensimmäinen tehtävä meni nappiin. Yksi käännös täytyi uusia, kun siinä unohduin taas nuuskimaan. Se kyltti oli samalla kohdalla, missä nuuskin edelliselläkin radalla. Siitä matka jatkui kuitenkin tasaisen varmasti. Puolen vaihdos onnistui hyvin, mutta seuraavasta käännöksestä oikealla puolella tuli -10 pistettä, kun en osannut kääntyä yhtä aikaa. Emäntä arvasi jo etukäteen, että peruutus täytyisi uusia ja niinhän siinä kävi, mutta uusi yritys meni puhtaasti. Niinpä olimme vielä kiinni tuloksessa käytösruutuun mennessä.

Käytösruutua eli 2 minuutin paikallaan oloa emme olleet harjoitelleet eikä mikään muu olisi onnistunutkaan, mutta kävi tuuri, että asentona oli koira istuu ohjaajan edessä. Siinä napitimme kaksiminuuttisen toisiamme silmiin ja Emäntä yritti hengitellä rauhallisesti. Pari kertaa kirsu meinasi viedä minua, mutta takamus ei noussut.

Uskomattomista uskomattomin siis tapahtui ja minä, Queen Lucy I:n sain hyväksytyn tuloksen ensimmäisestä voittajaluokan kisastani rally-tokossa! Pisteitä 72/100.

Kuka nyt on hyvä harrastuskoira, häh?! Epäilit rontti, etten koskaan pärjäisi voittajaluokassa, jos ylipäätään sinne asti pääsisin! Kyllä kuule oppii vanha koirakin uusia temppuja, jos ohjaaja viitsii kunnolla kouluttaa ja harjoitella.
 Musta alamainen oli koko päivän autossa mukana, kun Ninnin ihmiset olivat myös päivän poissa ja häntä ei voinut jättää yksin sisälle niin moneksi tunniksi. Kynnen irtoamisen takia Mustaa alamaista jouduttiin lääkitsemään kipulääkkeillä, joten hän ei voinut vielä kisata dopingin vuoksi. Karvas totuus valkeni hänelle päivän aikana, että hän ei todellakaan pääse halliin sisälle. Hän mökötti hieman, mutta sai harjoitella useampaan otteeseen pihalla, joten ihan tyhjänpanttina ei hänenkään tarvinnut olla.


Tänään lenkkeiltiin Ninnin kanssa ihanassa auringon paisteessa. Meidän Emäntämme auttoi Ninnin emäntää ohjaamaan Ninniä rally-tokossa ja he harjoittelivat hieman pihalle tehdyllä radalla. Meitä Emäntä ei jaksanut enää ottaa rataa tekemään. Ehkä muutama rally-tokoton päivä on ihan paikallaan ennenkuin aloitetaan treenit syksyä varten. Kesällä ei kisata vaan käydään mejäkokeissa.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisloman kuulumiset


Vietimme pääsiäistä Ninnin luona ja sunnuntaina kylässä kävi myös kuvan Remu-herra. Hän on saman ikäinen kuin Roni ja viime tapaamisen jälkeen (ei muistikuvaa, milloin) hän tuntui yhtäkkiä aikuistuneen! Hänestä ehti ottaa valokuvia (melkein), hän antoi kenen tahansa rapsuttaa itseään, eikä hän pelännyt meitä muita koiria eikä räksyttänyt (paljoa) meille muille.


Minusta oli hauska tavata Remua ja me pojjaat käytiin yhdessä ulkoilemassakin tarhassa ja leikimme sisällä. Lucy-neiti hieman kurmotti Remua, kun hänestä kaikkien poikien tulisi olla hänen alamaisiaan, mutta minä osasin leikkiä nätisti, ettei kaveriin sattunut.


No en minäkään häntä satuttanut! Kerran vain muistutin häntä hänen paikastaan. Minullahan on nyt aivan uudenlainen vastuu, kun Roosa-tädin poismenon jälkeen olen noussut laumahierarkiassa matriarkaksi. Minun on huolehdittava, että kaikki pysyvät kurissa ja nuhteessa!


Mukavaan pääsiäislomaan kuului luonnollisesti saunominen mökillä, yhteistä lenkkeilyä ja loputtomasti painimista Ninnin kanssa! Me olimme hyvin rauhallinen ja huomaamaton trio sisätiloissa, kun useamman kerran päivässä tuli purettua energiaa ulkona.



sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Taitavat koirat ja kehityskelpoinen ohjaaja

Tiedättekö, oltiin eilen sellaisessa paikassa, että siellä oli hallillinen hyvin koulutettuja mäyräkoiria ja me! Ihan tosi juttu, eikä mikään mäyräkoiran omistajan märkäuni!


Paikka oli tuollainen kuin Koirakoutsi ja suosittelemme sitä lämpimästi. Meille rally-tokoa harrastaville mäyräkoirille oli järjestetty oma koulutuspäivä, ja vaikka meiltä olikin sinne matkaa monta sataa kilometriä, niin koulutus oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Kouluttajamme Krista Karhu oli todella mukava ja osasi kohdata niin koiran kuin ihmisenkin. Voisin vaikka vannoa, että pois lähtiessämme Emäntäkin heilutti häntäänsä!

Oho! Näitkö tuon! Onpa taitavia koiria! Miten se tuonkin osasi!
Hetken aikaa Emäntä pohti alussa, että jos vain sittenkin kantaisi häkin takaisin autoon ja lähdettäisiin suoraan takaisin kotiin, kun näytti, että ollaan valovuosia muita jäljessä, mutta sitten hän päätti imeä niin paljon oppia itseensä kuin mahdollista. Koska kouluttajan kanssa jokaisella oli vain 2x20 min aikaa, niin Emäntä uteli muilta ohjaajilta, kuinka he ovat koiriaan kouluttaneet. Kaikki jakoivat auliisti kokemuksiaan, joten koulutuspäivästä jäi todella paljon käteen. Kiitos siis myös kaikille muille tietolähteille!

Huomaatko nyt? Kyllä minä teen, kun vain tiedän, mitä pitää tehdä!
Hyvin pian kävi ilmi se tuskallinen totuus, jonka me jo oikeastaan Lucy-neidin kanssa tiesimme: meissä ei ole mitään vikaa, mutta Emäntä ei osaa ohjata meitä. Emme mielellämme osoittele Emäntämme heikkouksia, koska Krista Karhun tavoin uskomme positiiviseen vahvistamiseen, mutta tämän kerran todettakoon, että onhan meidän Emäntämme hieman hidas tajuamaan asioita ja jonkin verran kömpelökin. Hän ei esimerkiksi huomannut, ettei tarvitse niin isosti huitoa, vaan me ymmärrämme jo pienemmästäkin eleestä, mitä meiltä toivotaan ja liike sujuu sulavammin, kun ei tarvitse väistellä Emännän hehtaariraajoja.

Eteen vai taakse päin? Näytä sinä, niin minä seuraan. 
Palasimme siis koulutustavoitteissa aimoharppauksen taaksepäin ja lähdemme uudestaan liikkeelle perusasioista. Opettelemme ensin seuraamista askel kerrallaan. Askel, herkku, askel, herkku, kaksi askelta, herkku, askel, herkku... Aivan mahtavaa!

Jaa tätäkö se seuraaminen on! Tämä on vähän niin kuin kävelemistä, mutta vierekkäin ja samaan suuntaan. Kyllä minä varmaan näinkin voisin liikkua, jos se on sinulle niin tärkeää. Nyt meni jo monta askelta! Longotapas taas sitä herkkupussin suuta!

Hopsista! Noin meni tunneli, toista kertaa elämässäni.

Vieläkös tehtäisiin jotain, kun on päästy hyvään alkuun?
Kuvista kiitos Maarit Laaksolle!
 Tänään on innokkaasti kokeiltu uusia oppeja kotioloissa. Ainakin omassa eteisessä ja keittiössä samat jutut toimivat. Vähitellen täytyy laajentaa harjoituksia muuallekin vaihteleviin ympäristöihin.

Sattuipa myös niin kivasti, että tänään oli Kaverikoira-vierailu ja se oli minun viimeinen perehdytysvierailuni. Ansaitsin vihdoin Kaverikoira-huivini ja saan nyt liikkua virallisesti ystävyyden ja ilon asialla!


Meitä on nyt Kaverikoira kumpaankin kainaloon!