keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lucyn nälkäpäivät

- Päivää. Onko eläinsuojeluviranomaisella?

- Päivää. Kyllä vain. Kuinka voin auttaa?

- Haluaisin tehdä ilmoituksen nälkiinnytetystä mäyräkoirasta.

- Ahaa. Minkäslaisesta tapauksesta on kyse?

- Minulle ei ole enää muutamaan viikkoon annettu kunnolla ruokaa. Herkkupalat ovat jääneet käytännössä kokonaan välistä. Puruluut, porsaankorvat, kaikki...

- Selvä. Ja minkäs asteisesta nälkiintymisestä on kyse? Minkälaisia tuntemuksia on ollut?

- Noh. Olen ehkä tuntenut itseni vähän energisemmäksi ja reippaammaksi kuin ennen. Portaiden kulkeminen on kevyempää ja ehkä metsässäkin tulee juostua vähän enemmän, kun se on helpompaa. Mustan alamaisen kanssa on myös tullut varmaan leikittyä jonkin verran useammin. Ylipäätään olen hieman iloisempi ja aktiivisempi, mutta pelkään, että jos kaikki rasva sulaa kyljistäni, niin sittenhän kuka tahansa voi tuntea kylkiluuni turkin läpi.

- Vai niin. Kuulkaapa meille tulee aina aika ajoin näitä yhteydenottoja huolestuneilta mäyräkoirilta, jotka ovat huolissaan omasta tai toi... no yleensä omasta ruokinnastaan ja varsinkin näin syksyisin grillimakkarantäyteisen kesän jälkeen nämä "nälkiintymistapaukset" lisääntyvät. Kyseessä on 99 %:ssa tapauksista normaali laihdutuskuuri, jolla pyritään turvaamaan mäyräkoiran jalkojen kantavuus. Kehottaisin sinua nyt ottamaan vain rauhallisesti ja nauttimaan kevyemmästä olostasi. Ja jouluhan on aivan nurkan takana, jolloin taas piparia ja kinkun rasvaa riittää varmasti mäyräkoirillekin ripuliksi asti.

- Jaaha. No kiitoksia. Ehkä minä jotain pientä onnistun sentään vielä kerjäämään aamu- ja iltaruuan lisäksi. Kuulemiin.

- Olkaa hyvää ja älkää soittako tänne enää turhan takia...


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Verta ja frisbeetä

Tänä viikonloppunakin oli monenlaista puuhaa. Lauantaina käytiin kolmestaan Emännän kanssa pelaamassa frisbeegolfia. Minäkin pääsin mukaan, vaikken yleensä pääse. Ja tämä olikin ilmeisesti viimeinen kerta. En ymmärrä, miksi Emäntä on vain niin kiinnostunut siitä, mihin hänen muovilätyskänsä on pudonnut, kun minä voisin etsiä hänelle samalla vaivalla jäniksen illalliseksi! Minua sitten vain vedetään narusta väkisin perässä ja kierrän kiusallani kaikkien puskien toiselta puolelta.

Joo niin frisbeegolfit on kai sitten pelattu. Minä taidan käydä siihen lajiin vähän turhan kuumana. Enhän minä malta enää antaa niiden kiekkojen olla rauhassa. Emäntä on aina kauhean vihainen, kun yritän auttaa ja kuljettaa kiekkoja mukanani koria kohti. Sinnehän ne kuitenkin ovat lopulta matkalla.


video

Sen reissun jälkeen meillä oli vähän kaikilla paha mieli, vaikka kaikki kiekot ja koirat lopulta märkinä autoon löytyivätkin.

Tänä aamuna sen sijaan ei ollut paha mieli kellään. Heti aamusta mentiin nimittäin jäljestämään! Minä sain mennä ensimmäisenä. Jouduinkin tällä kertaa vähän hidastamaan tahtiani ja todella käyttämään nenääni, koska jälki olikin 15 tuntia vanha! En ollut koskaan ennen ollut niin vanhalla jäljellä, mutta hyvin se kuitenkin meni. Kannoin sorkan lopuksi tyytyväisenä pois metsästä.




Minun jälkenikin oli ainakin 16 tuntia vanha, arvioisin, mutta minä olen joskus aikaisemminkin haistellut niin vanhaa jälkeä. Minun jäljessäni oli tällä kertaa makaus jäljen suoralla osuudella eikä kulmassa, kuten yleensä, ja lisäksi yhdestä kohdata puuttui veri kokonaan, mutta nämä pienet muutokset eivät haitanneet yhtään. Löysin sorkan ja yritin syödä sen.


Mäyräkoirakoulun kolmen kuukauden kesäloma oli nyt ilmeisesti ohi ja oli aika palata koulunpenkille. Tai onneksi mäyräkoirakoulussa ei ole teoriaopintoja. Pelkkää käytäntöä. Ensin tervehdin kaikkia kumealla haukullani, mutta vähitellen totuin tilanteeseen ja seurasin Emäntää välillä ihan hyvinkin. Ja haukkuivat ne muutkin! Sitten oli sellainen hassu harjoitus, että Emäntä juoksi karkuun ja kutsui minua samalla, kun ohjaaja piti hihnaani. Muutaman kerran se onnistui ihan hyvin ja juoksin hihna perässäni Emännän luo, mutta kolmannella kerralla, en tajunnut, että ohjaaja olikin irrottanut jo hihnasta. Istuin vain paikallani, vaikka Emäntä kutsui, kun luulin, että olin vielä kiinni. Vasta kun Emäntä sanoi: "Roni, sinä olet jo irti", ryntäsin hänen luokseen. Ei sitä aina voi kaikkea huomata... Lopuksi kaikki koululaiset saivat myllätä keskenään. Ja Emäntä oli ylpeä, kun palasin heti hänen luokseen, kun hän kutsui minua leikin tiimellyksessä. En minäkään mikään tyhmempi koira ole oikeastaan.


Mäyräkoirakoulussa oli myös muun rotuisia koiria


perjantai 25. syyskuuta 2015

Mäykkyjen eroavaisuuksia osa 4

Aamulla herääminen

Hyvissä ajoin ennen herätyskellon soittoa Roni siirtyy keittiöstä omasta koiransängystään makuuhuoneeseen matolle odottamaan. Aamusta Roni torkkuu koiranunta ja on valmis nousemaan koska tahansa. Kun herätyskello soi, Roni makaa rauhassa siihen asti, että Parempi Mestari kohottaa päätään tyynyltä. (Kiinnostava huomio on, että Mestarin herääminen tai heräämättömyys ei juuri koiria liikuta. Ne kyllä tietävät, mikä käsi niitä useimmin ruokkii...)
    Kun Parempi Mestari sitten kohottautuu vihdoin sängyn reunalle, Roni pomppaa pystyyn, ravistelee unen harteiltaan ja tulee tervehtimään häntää heiluttaen ja kuonolla tökkien. Vihdoinkin olet hereillä! Tämän jälkeen Roni kiirehtii samaa matkaa keittiöön omalle paikalleen istumaan ja odottamaan ruokakuppia. Ensin kuitenkin on aamupesujen ja Paremman Mestarin aamupalan vuoro. Sillä aikaa Roni saattaa käydä hetken makuuhuoneessa sängyssä makaamassa, mutta se tunnistaa heti, milloin Paremman Mestarin aamutoimet ovat siinä vaiheessa, että ruokakuppi laskeutuu maahan. Roni on asemissa odottamassa ja kohteliaasti odottaa siihen asti, että saa luvan iskeä kiinni.

Siinä missä Roni saattaa vaihdella yön aikana nukkumapaikkaansa keittiön ja makuuhuoneen lattian välillä, nukkuu Lucy ihmisten välissä hievahtamatta koko yön. Se ennemmin liiskaantuu käden, jalan tai kyljen alle, kuin siirtyy pois peiton alta. Vaikka Lucya silittää aamulla ja toivottaa sille hyvää huomenta, se ei välttämättä osoita mitään elonmerkkejä. Toisinaan joudun tarkkailemaan sen rintakehän liikkeitä, että voin olla varma senkin selvinneen vielä yöstä hengissä. Lucy ei hötkyile sängystä mihinkään, vaan aamutoimet saavat kestää kuinka kauan tahansa. Ensimmäinen Lucyn mielestä merkittävä tapahtuma aamussa on, kun mainitaan sana "aamuruoka" ja ruokakuppi kilahtaa lattiaan. Silloin kuuluu makuuhuoneesta pieni *tumps* ja *tsik tsik tsik tsik tsik tsik*. Ruoka häviää kupista silmänräpäyksessä, kuppi nuollaan huolella, tarkistetaan Ronin kuppi ja sitten, jos silmä välttää, Lucy kömpii samoilla vauhdeilla takaisin sänkyyn.

Joko noustaan?

maanantai 21. syyskuuta 2015

Harrastusviikonloppu


Tällä kertaa tuli minustakin kuvia jäljellä!
Viikonloppuna harrasteltiin taas mejää ja mätsäreitä. Vain pieni yksityiskohta eli jälkiliina unohtui kotiin viikonloppureissusta, mutta Roosa-tädin ja Ninnin luota löytyy jos jonkinlaisia koiratarvikkeita, kun siinä talossa on ollut koira kuulemma jo vuodesta -93, joten yksi naru ei ollut vaikeimmasta päästä järjestää.
   Ronin jälki oli ilmeisesti vähän pidempi, kuin aiemmat jäljet, mutta vauhdikkaaseen tapaansa Roni selvitti sen pienten koukeroiden kautta ihan itse ilman apuja. Minun jälkeni sen sijaan meni tällä kertaa monen ojan ja suon yli, mutta se ei minua hidastanut. Suon keskellä nousin vähäksi aikaa mangustiasentoon tarkastelemaan ympäristöäni, kun ei sieltä suopursujen keskeltä oikein mitään nähnyt, mutta sitten jatkoin taas jälkeä pitkin. Emäntä teki myös Ninnille pihalle pienen verijäljen ja kummasti vain veri veti jo pikku-Ninninkin kirsua eteenpäin.

Mätsäreistä ei ole paljoa kerrottavaa. Minä olin Emännän mukana lauantaina ja sain punaisen nauhan. Paikalla oli neljä mäykkyä ja me kaikki olimme lopulta punaisten kehässä. Ehkä sitten vähän sählättiin liikaa kehässä tai sitten tuomari ei vain kehdannut palkita kaikkia mäykkyjä, mutta sijoitusta ei tullut. Taaskaan.

Minä olin sunnuntaina ensimmäistä kertaa pienissä aikuisissa. Tein kyllä parhaani ja seurasin hienosti ja seisoin komeasti, mutta tuloksena oli silti sininen nauha ja kiitos osallistumisesta. No ehkä loppukehässä olisin voinut käyttäytyä vähän paremmin. Mutta se takana seissyt bulldoggi oli niin arveluttavan näköinen, etten halunnut kääntää selkääni sellaiselle ruttuturvalle. Ja riehuttuani yli vuorokauden Ninnin kanssa, olin myös aika väsynyt.


Lucy odottelee mätsäreiden alkua autossa
Roni kaikkensa antaneena
 Vähän sellaista oli aistittavissa, että näyttelyitä ei ehkä enää ihan kohta ole luvassa. Vaikuttaa siltä, että se kylmin aika vuodesta olisi ehkä taas tulossa ja silloin ei paljoa näyttelyitä koluta. Minä olen tähän ikään mennessä ollut kehässä n. 16 kertaa (viralliset ja epäviralliset näyttelyt yhteensä) ja Roni on ensimmäisen vuotensa aikana ollut 11 kertaa kehässä. (Ja nopeasti laskettuna Emäntä on sitten ollut kehässä 27 kertaa...)

Vaikkei mätsäreissä nyt niin loistettukaan, niin olihan muuten mukava viikonloppu! Käytiinhän kävelyillä metsässä ja pellolla, ja lauantai-iltana saunottiin Emännän kanssa.


Ninni on jo mäyräkoiraa korkeampi

Ja sitten vaan otettiin rennosti. Nautittiin auringosta, kun sitä vielä oli tarjolla.

           

torstai 17. syyskuuta 2015

Mäykkyjen tehtävät: Personal trainer

Joskus voi näyttää, että me mäyräkoirat olemme vain laiskoja nakkeja, jotka lojuvat pitkin asuntoa, mutta meillä on myös lukuisia vastuullisia tehtäviä, joista huolehtiminen on jokapäiväistä, raskasta työtä. Tässä juttusarjassa esittelemme mäykkyjen tehtäviä.

Eräs tärkeimmistä tehtävistämme on toimia Emännän personal trainereina. Mäyräkoiradietti tai ehkä jopa -elämäntapa nojaa kolmeen tärkeään tappijalkaan: liikunta, oikein jaettu ravinto ja riittävä lepo.

Päiväohjelmamme koostuu 4-6 liikuntajaksosta:

Rauhallinen aamulenkki herättelee kehon ja mielen uuteen mäyräkoirapäivään. Liikkeelle lähdetään hitaasti venytellen ja annetaan aamun äänien ja tuoksujen avata aisteja.

Päivän toinen liikuntahetki on heti Emännän kotiinpaluun jälkeen. Tässä vaiheessa päivää Emännässä on havaittavissa luovuttamisen elkeitä ja ilman oikeanlaista aktivointia hän saattaisi helposti lösähtää vain keittiönpöydän ääreen tuntikausiksi selaamaan lehtiä.  Pieni kävely ja koirapuistossa telmiminen auttavat ajatuksia siirtymään takaisin tärkeimpiin asioihin eli meihin rakkaisiin koiriin.

Kolmas liikuntasuoritus on yleensä päivän pääliikuntasuorite. Tämä voi olla vaihtelevasti lenkki metsässä tai kylillä. Kesto on normaalisti tunnista kahteen tuntiin, mutta joskus kovalla pakkasella voimme hyväksyä lyhyemmänkin pyrähdyksen. (Sateella emme suosittele liikkumaan ollenkaan.) Uutena vaihtoehtona on joskus myös frisbeegolf, mutta tähän valitettavasti voi osallistua yleensä vain yksi mäyräkoira kerrallaan, koska muuten on flexit solmussa. Talvisin liikkuminen voi tapahtua myös hiihtäen (no me mäykyt emme sentään hiihdä, meille sopii parhaiten juokseminen talvellakin), mutta siihen tarvitaan hieman syrjäisempi maasto. Toisinaan olemme myös ulkoilleet jäällä.

Tämän lisäksi Emäntä saattaa joskus suorittaa hien pintaan nostavia harjoitteita myös sisällä ja näitä valvomme yleensä tarkasti vierestä. Tai joskus myös vatsan/selän päällä seisten. Ja joskus hoputamme hiuksista näykkien ja varsinkin punnerruksissa on tärkeää nuolla hikeä otsalta samalla.


Emännän apuna jumppaamassa jo 2013

Jaksaa jaksaa, nousee nousee...
Tärkeää on myös luoda rentouttava fiilis venyttelyyn. Oikean tunnelman saa aikaiseksi samaistumalla nukkuvan  mäyräkoiran rytmiin.

Venyttelyn ohjausta
Illan viimeinen ulkoilu on jälleen rauhoittava ja hidastempoinen jaloittelu yleensä piha-alueella. (Paitsi kun pihalla on rusakoita. Silloin pieni sykkeen nostatus on paikallaan!) Iltaulkoilu ei saisi venyä yli kymmeneen, koska sen jälkeen olisi aiheellista valua jo pikkuhiljaa yhteiseen lepoon sänkyyn. Kymmenen jälkeen on enää hankalaa saada koko mäyräkoiraparivaljakkoa liikkeelle ja tästä huomaa, että levon aika on jo alkanut.

Ravintona suositamme kaikenlaisia lihatuotteita ja varsinkin makkaraa. Periaatteessa mikä tahansa ruoka on sallittujen ruokien listalla, kunhan se jaetaan oikein mäyräkoirien kanssa. Mäyräkoirien kanssa jaetussa ruuassa ei tunnetusti ole enää juurikaan kaloreita jäljellä. Tämä pätee myös esimerkiksi jäätelöpaketin nuolemiseen. Nuolemalla jäätelöpaketin mäyräkoira poistaa valtaosan myös kupissa olevan jäätelön kalorimäärästä. 
    Suklaan syöminen on sen sijaan halpamaista. Kuka kehtaa tuoda koiratalouteen elintarvikkeita, jotka ovat haitaksi koiralle? Suklaapatukankin voisi korvata grillimakkaralla.

Levosta olikin jo puhetta, mutta sopiva lepo on siis (hieman näkemyksistä riippuen) klo 22-07 tai 22-10. Jos päiväohjelmassa on muutoksia ja esimerkiksi pitkä lenkki onkin jo aiemmin päivällä, voi toisinaan olla aiheellista nukkua päiväunet. Paras unenlaatu ja rentouttavin lepo saavutetaan luonnollisesti kylki kyljessä saman peiton alla nukkuen. 

Suosittelemme mäyräkoiraa personal traineriksi kaikille, jotka eivät säiky pientä hiekkaisuutta ja karvaisuutta lattioillaan! Kuten huomaatte, treeniohjelmamme on hyvin monipuolinen ja kokonaisvaltainen ja siinä huomioidaan sekä keho että mieli, koska eihän mäyräkoirakaan yksin leivästä elä. Tarvitaan myös makkaraa, nakkia, raakaa naudanlihaa, kuivattua kanaa, rustoluita, porsaan korvia...

maanantai 14. syyskuuta 2015

Maanantain iltalenkki

Paremmalla Mestarilla olikin meille tänään iltalenkkiylläri. Normaalin kylällä köpöttelyn sijaan mentiinkin autolla Börjen ja Snoopyn tiluksille ja metsästysmaille. Börje oltiin tavattu vain kerran aikaisemmin koirapuistossa ja ensin piti vähän haukkua aidan puolin ja toisin. Tai lähinnä Musta alamainen haukkui. Minä en niin näihin mahtailuihin viitsi osallistua. Ja sitten tutustuttiin vähän pihalla.


Snoopyn kanssa leikki sujui heti entiseen malliin, mutta Börje-herra yritti vähän urista minulle. Niin kuin minä nyt olisin häntä jotenkin rohjennut uhata. Lucy-neitiin hän sen sijaan ihastui lenkin aikana ja Lucy-neidin ilme oli kyllä hupaisa. Hän yritti olla niin kohtelias, että vain väisti ja kurtisti naamaansa, mutta eihän Börje ollut sellaisesta moksiskaan. Pihassahan sinä jouduit jo Lucy-neiti vähän ärähtämään hänelle.

Niin no ei minua haittaa, jos vieressä kulkee, mutta kirsu pepussa on ärsyttävä kulkea. Snoopy sen sijaan olikin ihan mukava pikkuneiti ja lenkin jälkeen minäkin vähän antauduin leikkiin hänen kanssaan.

Minä mylläsin hänen kanssaan täysin estoitta. Kiskoimme yhdessä puruluutakin. Jostain syystä kuitenkin meidät mäykyt laitettiin sisältä takaisin ulos hyvin nopeasti keskenämme. Minä epäilen, että se johtui siitä, että Lucy-neiti rähähti kaikille pöydän alla.

No saattoi siinä edesauttaa sekin, että sinä aloit käydä niin kuumana, että hypit Snoopyn selkään kieli ulkona.
   Joka tapauksessa oli kiva iltalenkki ja hauskaa vaihtelua käydä välillä kuljeskelemassa muissa metsissä, kun nämä omat nurkat alkavat olla aika läpi kolutut. Ja russelit ovat mukavankokoisia kavereita. Heidän seurassaan ei tarvitse pelätä litsautumista.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Verijälkiharjoitukset vihdoinkin!

Parempi Mestari vei meidät tänään verijäljille. Jo oli aikakin.
     Ensin tutustuttiin poniin ja lampaisiin, sitten odotettiin autossa ikuisuus ja kun sitten vihdoin päästiin autosta metsätien laidassa, yritettiin  riuhtoa itsemme väkisin hihnoissa metsään. Musta alamainen vinkui taukoamatta.

Meitä ei tarvitse kahta kertaa jäljelle käskeä. Eikä oikeastaan yhtäkään. Me kyllä tiedetään, mitä tapahtuu.
     Minä sain mennä ensimmäisenä ja kuulin, kuinka Lucy-neiti ulisi autossa turhautuneena! Parempi Mestari ei yhtään meinaa pysyä minun vauhdissani. Hän aina hidastelee minua narusta. Ensin tosin meninkin vähän jäljeltä sivuun, kun olin niin innoissani, mutta kyllä minä sitten taas ihan itse löysin takaisin jäljelle. Kulmissa tein pikku tarkistukset, mutta vauhdilla jatkoin aina eteenpäin. Olen kuulemma vähän liiankin vauhdikas. Edes suo ja korkeat suopursut eivät minua pidätelleet. Loikin vain menemään ja ihan liian pian löysin sorkan. Sitten se hauskuus oli taas ohi.

Lopulta minäkin pääsin jäljestämään. Häntäni alkoi auttamatta vipattaa, kun minulle laitettiin jäljestyspanta ja -liina. Jälki ei ollut kovin vanha, joten oli helppoa hyppelehtiä menemään kuivalla kankaalla. Minä en viitsi niin tavattomasti riuhtoa menemään (enää), vaan haluan nautiskella menosta ja olla varma jäljen sijainnista. Muutaman kerran jouduin vähän sivuun, mutta löysin takaisin jäljelle helposti. Kulmissa vähän pysähdyin nuuhkimaan ja sitten taas jatkoin matkaa. Loppupuolella oli tie, jonka ylitys oli helppo ja vähän suota ja korkeaa varvikkoa, josta en kovin paljoa pidä, mutta en antanut kuitenkaan periksi. Sorkkakin löytyi ja nuoleskelin sitä vähän, mutta Parempi Mestari saa sen aina kantaa metsästä pois, kun hän sen sinne on kerran hukannutkin.
    Minustakin näitä jäljestysharjoituksia voisi olla useammin. Se on niin kivaa ja sen jälkeen tuntuu niin hyvältä, kun sitten pääsee kotiin ja saa kölliä sohvalla ja mieli on jotenkin niin rauhallinen.


Jaaha. Minusta ei sitten edes ollut kuvaa tältä päivältä. Niinpä tietysti. Ja tämäkin on lavastettu auton vieressä.

Kuinka sinusta olisi mitään kuvaa ehtinyt ottaakaan, kun melkein riuhdoit jälkiliinankin Paremman Mestarin käsistä...

perjantai 11. syyskuuta 2015

torstai 10. syyskuuta 2015

Torstaitouhuja ja vähän muutakin

Olen joutunut kinkkiseen tilanteeseen. Emännällä oli yksi puruluurengas. Tämä oli kuulemma synttäri- ja nimipäivälahja Roosan emännältä minulle. Puruluurengas on kiinnostava ja herkullinen, mutta yleensä kaikki kiinnostava ja herkullinen kuuluu automaattisesti Lucy-neidille. Jos kiinnostavia ja herkullisia juttuja on kaksi, Lucy-neiti istuu toisen päällä samalla, kun syö toista. Jos kiinnostavia ja herkullisia juttuja on kolme, saatan  onnistua varastamaan yhden ja kuljettamaan sen salaiseen määränpäähän, jossa voin käydä myöhemmin sitä yksin nautiskelemassa. Mutta puruluurenkaita on yksi. Olen kokeeksi kuljettanut sitä muutaman kerran ympäri asuntoa onnistuneesti, mutta jos syvennyn sen pariin, epäilen, että Lucy-neiti hermostuu ja vie sen minulta. En tiedä, kuinka toimia.

Olen saanut pari viikkoa tehostettua käytöskoulutusta ulko-ovesta kulkemisesta. Aikaisemmin minä menin aina ensimmäisenä ulko-ovesta ja luulin, että tehtäväni on turvata alue, että Emäntä ja Lucy-neiti uskaltavat tulla ovesta. Niinpä aina ulos mennessäni haukuin ensin, jotta näkyvissä tai näkymättömissä olevat vaaralliset tyypit lähtisivät karkuun. Emäntä aina jupisi ja nyki hihnaani, mutta en sitä niin tarkemmin ajatellut, että mitä hän tarkoitti.
   Nyt kävi kuitenkin ilmi, että syy, miksi olen aina mennyt ulos ensimmäisenä, ei ollutkaan se, että Emäntää olisi pelottanut, vaan se, että Lucy-neitiä täytyy aina odottaa niin kauan, kun hän köntystelee hitaasti portaita.

Hei! Enkä köntystele! Minä venyttelen ennen portaiden laskeutumista, etteivät paikat venähdä! Ja yläkerran tuuletusparvekkeen ovenraosta on hyvä tarkistaa säätila ja matkalla on mukava kuulostella naapuriasuntojen asukkaiden ääniä.

No joka tapauksessa sinä tulet aina viimeisenä ja Emäntä pelkää, että minä pissin käytävään ennen kuin sinä olet tullut alas asti. Niinpä nykyisin jätämme sinut sisälle köntystelemään, että minä pääsen ensi pissalle.


Hyvä on. Olen alhaalla. Minut voi päästää nyt ulos.
Mutta nykyisin vain Emäntä meneekin ensin ulos, tarkastaa tilanteen ja käskee minut ulos vasta, kun on turvallista. Tämä on ihan mukava järjestely, eikä minun ole tarvinnut haukkua ulkona kahteen viikkoon. Harmi, että tämän väärinkäsityksen selvittämiseen meni melkein vuosi. 

Tänään tavattiin sattumalta paljon kavereita! Ensin lenkkeiltiin Doris-neidin kanssa ja kun olimme koirapuistossa, sinne tulivatkin Jade ja Nemi. Nemi on se hemaiseva bullterrierinarttu, jonka kanssa kävimme mätsäreissä jokin aika sitten. 




Minä juoksentelin vähän toisten kanssa, kun taas Lucy-neiti istuskeli omassa rauhassaan.

Illalla Emäntä leikkasi meiltä kynnet ja harjasi meidät. Kummankin korvien taakse oli ehtinyt syntyä rastat. Sitten leikittiin vähän, tehtiin temppuja ja iltaruuan jälkeen käytiin vielä pienellä kävelyllä.


Varjoselfie. Arvaa, kuka kukin on!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Paikkoja ja tapaamisia

Tässä on taas tapahtunut monta juttua, eikä olla kiireessä ehditty kaikesta kertoa. Emäntä on myös unohtanut läppärin kannen kiinni ja sitä on niin hankala avata tassuilla, joten on täytynyt odottaa, että hänellä olisi aikaa auttaa peukaloineen.

Viime viikolla nähtiin mm. pitkästä aikaa melko uutta kaveriamme Snoopya. Hän on todella pirtsakka pikkutyttö ja koirapuistossa hän suorastaan lennähti kimppuumme.

Niin tai lähinnä minun kimppuuni. Melkein tunti siinä vierähtikin äkkiseltään hänen kanssaan painiskellessa.


Koirapuiston jälkeen käveltiin sitten jonkin talon pihaan, jossa yhtäkkiä luoksemme juoksi lauma lampaita. Possuihin olemme jo aika tottuneita, mutta lampaat olivat aivan uusi juttu.

Kun ne menivät poispäin, teki mieli mennä niiden perässä, mutta kun ne kääntyivät kohti, halutti perääntyä ja haukkua. Hyvää kakkaa he olivat kuitenkin papanoineet jälkeensä. Heinäistä, kuten jäniksillä ja rusakoilla, mutta eri tavalla aromaattista.

Ja karkeampi rakeista! Itse ehkä pidän enemmän helpommin nieltävästä jäniksen/rusakon tuotoksesta, mutta oli toki mukavaa vaihtelua maistella myös lampaiden jätöksiä.
   Herkkuhetken jälkeen pakkauduttiin autoon ja ajettiin jonnekin metsään. Siellä kiivettiin mäelle katselemaan maisemia. Mäellä oli jylhä nimi: Pirunkirkonvuori.


Viikonloppua vietettiin jälleen Roosa-tädin ja Ninni Nöpönenän luona ja mökillä. Yritettiin haastatella Roosa-tätiä siitä, miten Ninnin kanssa on mennyt:

Millaista täällä nyt on ollut, kun sinulla on tuo pentu seuranasi?

---

Niin voit kirjoittaa siihen.

TÄHÄNKÖ? EN MINÄ TIIÄ. KIRJOTA SINÄ KUN OSSAAT.

Ihan hyvin se menee, kerro vaan.

ONKO TÄMÄ JO PÄÄLLÄ?

Joo koko ajan tallentuu.

AHA. NO MITÄS MIUN PITÄS TÄHÄN SANNOO?

No, millasta on ollut nyt, kun olet laumanjohtaja?

JAA. NO TÄSSÄHÄN TÄMÄ. PIHALLA OLLAAN. JA SISÄLLÄ. KÄYVÄÄN LENKILLÄ. SYYVVÄÄN. IHAN TAVALLISTA. TAI LAITA SIIHEN MITÄ LAITAT. EMMINÄ NÄISTÄ YMMÄRRÄ. TUOLLA TUNTUU TAAS KETTU PEUHAAVAN PELLOSSA. PITTÄÄ MENNÄ SITÄ KAHTOMAAN JA HAUKKUMAAN.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin paljon ihmisiä kumpanakin päivänä käymässä. Musta alamainen oli sitä mieltä, että ne olivat paikalla hänen syntymäpäivänsä vuoksi.

No mitä. Minulla oli vasta synttärit ja niitä ei sinä oikeana päivänä juhlittu kunnolla, niin nämä olivat varmasti nyt ne juhlat. Ja minä sain synttärilahjan Roosan emännältä!

Minun mielestäni sankari oli kuitenkin Emäntä, koska hän sai leikata ensimmäisenä kakkua, mutta en voi olla aivan varma.

Aamu-usvaa
Lauantaina oltiin mökillä ja saunottiin. Sunnuntaina oltiin Roosan ja Ninnin luona ja juostiin tarhassa.

Sinä juoksit. Minä pysyttelin mieluummin kuivana, koska silloin sain olla koko ajan sisällä ja sain paljon rapsutuksia ja pääsin syleihin.

Minä noudin palloa Aki-herran ja Remun kanssa. Tai Aki-herra sen yleensä sai. Me junnut juostiin vain perässä. Ja sitten Aki-herra pitikin palloa suussaan seuraavat kaksi tuntia. Hän on pahempi hamstraaja kuin Lucy-neiti.

Mitä minä olen muka hamstrannut?!

Tänäänkin makasit kahden puruluun päällä vain, etten minä saisi niitä!

Ei sinun aina kaikkia puruluita tarvitse saada. Vatsasi menee vain sekaisin.


Juhlahumun uuvuttama Roni
Roosa-täti vartiopaikallaan
Päivä sujui mukavasti ja ilman kähinöitä, vaikka meitä olikin kuusi koiraa paikalla. Kun Aki-herran emäntä antoi meille herkkuja, istuimme kaikki kuusi rivissä odottamassa.

Lopuksi vielä yllättävä taidelöytö, ehkä hieman tuntemattomampi taideaarre: "Taistelevat mäykyt" (2015).


tiistai 1. syyskuuta 2015

Ronin synttärit

"Paa daa nyt kaikki rummut soikoon! Paa daa daa daa da daa..."
Tadaa! Roni 1 vuotta!
Tänään on siis meikä pojan 1-vuotissynttärit. Ilmeisesti. Aamulla saatiin aamupalaksi härkärisottoa, Mestari oli kotona koko päivän meidän kanssa, sen jälkeen Parempi Mestari vei meidät koirapuistoon Doriksen kanssa, iltaruuaksi oli taas härkärisottoa ja sitten käytiin  pitkällä lenkillä Lakun kanssa. Niin ja saatiin vielä dentasticksitkin. Huippu synttärit!


Minä ja Doris koirapuistossa. Lucy-neitikin oli mukana, mutta ei mahtunut samaan kuvaan.

Lenkillä päästeltiin välillä täysillä kilpaa Lakun ja Lucy-neidin kanssa.

Paperihatut on joku Paremman Mestarin juttu. Istuttiin vähän aikaa ne päässä, kun se niin nätisti pyysi. (Ja antoi kanaa...)

Mestareilla ei tietenkään ole minun ihan pikkuvauvakuviani, mutta kun ekan kerran tavattiin, niin olin kuukauden vanha.
Olen tuo toinen nakki oikealta. (4.10.2014)

Paljon on tapahtunut tämän ekan vuoden aikana. Olen esim. kasvanut tuommoisesta pikkurotasta 9-kiloiseksi urooksi, olen oppinut hyppäämään autoon jo melko mielelläni itse, siedän pyyhkeellä kuivaamista, osaan melko hyvin seurata verijälkeä metsässä ja tiedän, miten Lucy-neitiä voi parhaiten ärsyttää (näykkimällä pepusta!). Olen aina valmis liikkumaan ja leikkimään, mutta kun mitään ei tapahdu, vetäydyn mielelläni pötköttelemään omaan rauhaani. Kaiken kaikkiaan olen siis maailman paras Roni.

Paljon onnea kaikille sisaruksilleni!

Match show Sunday

Sunnuntaina käytiin mätsäreissä pitkästä aikaa kaikki yhdessä. Meidän kyydissämme sinne lähti myös Nemi emäntänsä kanssa. Tämä on kyllä vähän nolo juttu, mutta ehkä kerron sen kuitenkin.

Meidät oli siis pakattu autoon takapenkille valjaisiin, kun Emäntä yhtäkkiä pysäyttikin auton ja nousi autosta juttelemaan jollekin ihmiselle ja koiralle. Hermostuimme heti, koska emme nähneet kunnolla, mitä tapahtui. Emäntä otti sitten Ronin ulos tervehtimään uutta koiraa, mutta Roni oli niin levoton, että vain haukkui, eikä pystynyt rauhoittumaan. Olin aivan kauhuissani autossa, jumissa. Eihän pikku-Roni pärjää tässä maailmassa ilman minua! Kun lopulta oli minun vuoroni, olin jo niin järkyttynyt ja peloissani, että kun näin uuden koiran, joka oli vielä aivan erinäköinen kuin mikään koira, mitä olen ennen tavannut, niin tein hätäisen ratkaisun ja hyökkäsin tuota koiraa kohti. Emäntä oli häkeltynyt ja vain kiskaisi minut vihaisena kauemmas. En siis ehtinyt koskettaa tuota toista ja luultavasti minun onnekseni tuo toinen koira pysyi täysin coolina. Toisella yrittämällä olin jo vähän rauhoittunut, mutta lopulta uuden koiran emäntä käänsi koiransa pyllyn minua kohti, jotta sain rauhassa haistella hänen peppuaan. En ollut vielä kovin vakuuttunut ja protestoimme Mustan alamaisen kanssa erityisesti sitä, että tämä uusi tulokas hyppäsi vain muitta mutkitta meidän autoomme. Emännän reaktio oli kuitenkin hyvin yksiselitteinen: "Nyt hiljaa!" Eihän siinä auttanut muu kuin rauhoittua.

Perille päästyämme palasimme tähän tutustumisasiaan vähän toisella asenteella ja totesimme, että Nemi olikin ihan mukava bullterrieri. Kävimme pikkukävelyllä hänen kanssaan ja oli ihan mukava tepastella hänen rinnallaan. Ja Musta alamainen taisi vähän ihastuakin. Sen verran tiuhaan hänen kirsunsa ainakin kävi Nemin pepussa. (Nemillä oli ilmeisesti ollut juoksut jokin aika sitten.)

Mätsäreissä ei muuten tapahtunut juuri ihmeitä. Musta alamainen oli viimeistä kertaa pentuluokassa ja hän sai elämänsä ensimmäisen punaisen nauhan. Siitä huolimatta, että haukkui tuomaria päin näköä! Mutta muuten hän seisoa tökötti asiallisesti ja antoi tuomarinkin sitten tutkia itsensä, että kun parina oli 5-kuukautinen saksanpaimenkoira, joka pyöri kehässä kuin väkkärä, niin ehkä Roni sitten ansaitsi nauhansa kuitenkin.

Minä sain tällä kertaa sinisen nauhan. Käyttäydyin kyllä somasti, mutta minulla oli parina sotilaallisen tarkka pomeranian, jonka töpäkkää ryhtiä ja herkeämätöntä kontaktia ohjaajaansa en pystynyt lyömään. Kumpikaan meistä ei sijoittunut, että siltä osin oli vähän tyhjä reissu. Paikalla oli kyllä valtavasti koiria. Pelkästään pentuja oli 53 ja meitä pieniä aikuisia 27 (isoista aikuisista en tiedä), joten varmaan aika moni muukin jäi ilman sijoituksia. Sen sijaan kaikki saivat maistiaisia yhdestä myyntikojusta ja puruluut ilmoittautumisesta, joten ihan tyhjin tassuin ei tarvinnut paikalta poistua.

Ninni Nöpönenäkin kävi turistina mätsärialueella. Hän osasi heti olla rennosti ja hötkyilemättä eikä hän pelännyt mitään. Aikansa Mustan alamaisen kanssa peuhattuaan ja ympäröivää vilinää seurattuaan hän nukahti. Kun hänen isäntänsä yritti saada häntä lähtemään takaisin kotiin, hän ei suostunut nousemaan kesken uniensa! Hänen isäntänsä joutui kantamaan hänet takaisin autoon. Ninnistäkin olisi ehkä voinut tulla ihan hyvä mäyräkoira!

Kuvia ei tällä kertaa taida olla, mutta kuvitelkaa mielessänne kuuma asfalttiparkkipaikka ja kaksi ylvästä mäyräkoiraa tepastelemassa häntä heiluen emäntänsä perässä.