Sunnuntaina käytiin mätsäreissä pitkästä aikaa kaikki yhdessä. Meidän kyydissämme sinne lähti myös Nemi emäntänsä kanssa. Tämä on kyllä vähän nolo juttu, mutta ehkä kerron sen kuitenkin.
Meidät oli siis pakattu autoon takapenkille valjaisiin, kun Emäntä yhtäkkiä pysäyttikin auton ja nousi autosta juttelemaan jollekin ihmiselle ja koiralle. Hermostuimme heti, koska emme nähneet kunnolla, mitä tapahtui. Emäntä otti sitten Ronin ulos tervehtimään uutta koiraa, mutta Roni oli niin levoton, että vain haukkui, eikä pystynyt rauhoittumaan. Olin aivan kauhuissani autossa, jumissa. Eihän pikku-Roni pärjää tässä maailmassa ilman minua! Kun lopulta oli minun vuoroni, olin jo niin järkyttynyt ja peloissani, että kun näin uuden koiran, joka oli vielä aivan erinäköinen kuin mikään koira, mitä olen ennen tavannut, niin tein hätäisen ratkaisun ja hyökkäsin tuota koiraa kohti. Emäntä oli häkeltynyt ja vain kiskaisi minut vihaisena kauemmas. En siis ehtinyt koskettaa tuota toista ja luultavasti minun onnekseni tuo toinen koira pysyi täysin coolina. Toisella yrittämällä olin jo vähän rauhoittunut, mutta lopulta uuden koiran emäntä käänsi koiransa pyllyn minua kohti, jotta sain rauhassa haistella hänen peppuaan. En ollut vielä kovin vakuuttunut ja protestoimme Mustan alamaisen kanssa erityisesti sitä, että tämä uusi tulokas hyppäsi vain muitta mutkitta meidän autoomme. Emännän reaktio oli kuitenkin hyvin yksiselitteinen: "Nyt hiljaa!" Eihän siinä auttanut muu kuin rauhoittua.
Perille päästyämme palasimme tähän tutustumisasiaan vähän toisella asenteella ja totesimme, että Nemi olikin ihan mukava bullterrieri. Kävimme pikkukävelyllä hänen kanssaan ja oli ihan mukava tepastella hänen rinnallaan. Ja Musta alamainen taisi vähän ihastuakin. Sen verran tiuhaan hänen kirsunsa ainakin kävi Nemin pepussa. (Nemillä oli ilmeisesti ollut juoksut jokin aika sitten.)
Mätsäreissä ei muuten tapahtunut juuri ihmeitä. Musta alamainen oli viimeistä kertaa pentuluokassa ja hän sai elämänsä ensimmäisen punaisen nauhan. Siitä huolimatta, että haukkui tuomaria päin näköä! Mutta muuten hän seisoa tökötti asiallisesti ja antoi tuomarinkin sitten tutkia itsensä, että kun parina oli 5-kuukautinen saksanpaimenkoira, joka pyöri kehässä kuin väkkärä, niin ehkä Roni sitten ansaitsi nauhansa kuitenkin.
Minä sain tällä kertaa sinisen nauhan. Käyttäydyin kyllä somasti, mutta minulla oli parina sotilaallisen tarkka pomeranian, jonka töpäkkää ryhtiä ja herkeämätöntä kontaktia ohjaajaansa en pystynyt lyömään. Kumpikaan meistä ei sijoittunut, että siltä osin oli vähän tyhjä reissu. Paikalla oli kyllä valtavasti koiria. Pelkästään pentuja oli 53 ja meitä pieniä aikuisia 27 (isoista aikuisista en tiedä), joten varmaan aika moni muukin jäi ilman sijoituksia. Sen sijaan kaikki saivat maistiaisia yhdestä myyntikojusta ja puruluut ilmoittautumisesta, joten ihan tyhjin tassuin ei tarvinnut paikalta poistua.
Ninni Nöpönenäkin kävi turistina mätsärialueella. Hän osasi heti olla rennosti ja hötkyilemättä eikä hän pelännyt mitään. Aikansa Mustan alamaisen kanssa peuhattuaan ja ympäröivää vilinää seurattuaan hän nukahti. Kun hänen isäntänsä yritti saada häntä lähtemään takaisin kotiin, hän ei suostunut nousemaan kesken uniensa! Hänen isäntänsä joutui kantamaan hänet takaisin autoon. Ninnistäkin olisi ehkä voinut tulla ihan hyvä mäyräkoira!
Kuvia ei tällä kertaa taida olla, mutta kuvitelkaa mielessänne kuuma asfalttiparkkipaikka ja kaksi ylvästä mäyräkoiraa tepastelemassa häntä heiluen emäntänsä perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti