perjantai 25. syyskuuta 2015

Mäykkyjen eroavaisuuksia osa 4

Aamulla herääminen

Hyvissä ajoin ennen herätyskellon soittoa Roni siirtyy keittiöstä omasta koiransängystään makuuhuoneeseen matolle odottamaan. Aamusta Roni torkkuu koiranunta ja on valmis nousemaan koska tahansa. Kun herätyskello soi, Roni makaa rauhassa siihen asti, että Parempi Mestari kohottaa päätään tyynyltä. (Kiinnostava huomio on, että Mestarin herääminen tai heräämättömyys ei juuri koiria liikuta. Ne kyllä tietävät, mikä käsi niitä useimmin ruokkii...)
    Kun Parempi Mestari sitten kohottautuu vihdoin sängyn reunalle, Roni pomppaa pystyyn, ravistelee unen harteiltaan ja tulee tervehtimään häntää heiluttaen ja kuonolla tökkien. Vihdoinkin olet hereillä! Tämän jälkeen Roni kiirehtii samaa matkaa keittiöön omalle paikalleen istumaan ja odottamaan ruokakuppia. Ensin kuitenkin on aamupesujen ja Paremman Mestarin aamupalan vuoro. Sillä aikaa Roni saattaa käydä hetken makuuhuoneessa sängyssä makaamassa, mutta se tunnistaa heti, milloin Paremman Mestarin aamutoimet ovat siinä vaiheessa, että ruokakuppi laskeutuu maahan. Roni on asemissa odottamassa ja kohteliaasti odottaa siihen asti, että saa luvan iskeä kiinni.

Siinä missä Roni saattaa vaihdella yön aikana nukkumapaikkaansa keittiön ja makuuhuoneen lattian välillä, nukkuu Lucy ihmisten välissä hievahtamatta koko yön. Se ennemmin liiskaantuu käden, jalan tai kyljen alle, kuin siirtyy pois peiton alta. Vaikka Lucya silittää aamulla ja toivottaa sille hyvää huomenta, se ei välttämättä osoita mitään elonmerkkejä. Toisinaan joudun tarkkailemaan sen rintakehän liikkeitä, että voin olla varma senkin selvinneen vielä yöstä hengissä. Lucy ei hötkyile sängystä mihinkään, vaan aamutoimet saavat kestää kuinka kauan tahansa. Ensimmäinen Lucyn mielestä merkittävä tapahtuma aamussa on, kun mainitaan sana "aamuruoka" ja ruokakuppi kilahtaa lattiaan. Silloin kuuluu makuuhuoneesta pieni *tumps* ja *tsik tsik tsik tsik tsik tsik*. Ruoka häviää kupista silmänräpäyksessä, kuppi nuollaan huolella, tarkistetaan Ronin kuppi ja sitten, jos silmä välttää, Lucy kömpii samoilla vauhdeilla takaisin sänkyyn.

Joko noustaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti