tiistai 15. maaliskuuta 2016

Iltalenkistä ja oudosta sattumuksesta jäällä viikonloppuna

Käytiin iltalenkillä Doris-neidin kanssa. Pitkästä aikaa. Doris tervehtii meitä aina hurjasti muristen, mutta hyvää hän vain tarkoittaa. Ensin mentiin koirapuistoon vaihtamaan kuulumisia ja leikkimään. Muuten me yritettäisiin leikkiä koko lenkin ajan hihnoissa. Helpointa siis vaihtaa ensin kuulumiset ja sitten lenkkeillä siivosti hihnoissa, koska niinkin me osataan tehdä.

Pieninä tyttöinä me oltiin Doriksen kanssa parhaat  painikaverit, mutta aikuistumisen myötä väleistämme on tullut hillitymmät. Vähän sama kuin Roosa-tädin kanssa. Mustan alamaisen tultua minä olen siirtynyt enemmän seurailemaan vierestä mylläämistä.



Nyt varmaan joku tarkkasilmäinen siellä jo hämmästelee, että onpa Doris samannäköinen kuin viime viikolla tapaamamme Himmu. Teille tiedoksenne, että olette oikeassa. Kyseessä ei ole sattuma, vaan Himmu on Doriksen tytär! Varmaan hauskaa, kun äiti asuu samalla kylällä, niin voi häneltä sitten kysyä neuvoa elämän suurissa kysymyksissä.




Hetken päästä seuraamme liittyi myös muuan Vallu. Emäntää hiukan jänskätti, kuinka käy kahden nuoren uroon tapaaminen, mutta hyvin meni. Minä hyppäsin Vallun kaulaan ja haukahdin hänen korvaansa: "Mitä kuuluu, kukkuluuruu?!" ja hän heilutti minulle häntäänsä. Lucy-neiti Vallua vähän kiinnosti, mutta pääasiassa hän kierteli ympäri koirapuistoa nuuskimassa eikä osallistunut meidän leikkeihimme. Todellinen herrasmies siis.

Viikonlopulta jäi muuten raportoimatta eräs tapaus jäältä.

Niin me olimme siinä kaikessa rauhassa juoksentelemassa ja painiskelemassa, kun yhtäkkiä Ninnin kanssa huomattiin, että rannalla mäellä haukkui koira. Haukuimme sille jonkin aikaa ja sitten alkoikin vaikuttaa siltä, että siellä mäellä onkin itseasiassa kaksi koiraa.

Minäkin kiinnostuin tästä heti, että ketkä siellä oikein haukkuvat. Hetken aikaa yhdessä haukuttuamme olimme vakuutuneita, että siellä mäellä ei olekaan kahta vaan peräti kolme koiraa, jotka haukkuvat meille vimmatusti.
    Ohessa videotallenne asiasta. Tämä voi kiinnostaa teitä kollegojakin siellä ruutujenne takana, että laittakaa vain rohkeasti kaiuttimia suuremmalle.


Emäntä sitten jo toppuutteli meitä ja käski olla haukkumatta. Kyseessä oli hänen käsityksensä mukaan jokin otus nimeltä Kaiku.

Sen verran villin raivoisasti ne kaikukoirat haukkuivat, että hiukan selkäpiitä karmaisi ja useampaan otteeseen piti vielä kokeilla, josko ne yhä ovat siellä ja aina kiiri vastaus välittömästi. Luultavasti ne olivat kuitenkin jossain kiinni, koska eivät onneksi tulleet jäälle.

10 kommenttia:

  1. Joku Kaiku niminen koira ja sen kaverit siellä mäellä varmaan haukkui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli siitä outoja koiria, että toistivat aina saman, mitä me oltiin juuri sanottu!

      Poista
  2. No onneks tosiaan, se Kaiku ei tullu kavereineen sekottaan teijän leikkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Sen verran hurjistuneen kuulosta sakkia ne oli, että siitä ois pian tullu tappelu...

      Poista
  3. Tuo Vallu tuntuu käyttäytyvän samalla tavoin kuin minäkin. Ensin katsastetaan vieraat ja hieman tervehditään ja sen jälkeen siirrytään omiin puuhiin. Taidan siis minäkin olla herrasmies vaikka vauhdikas olenkin, kuten aiemmin epäilitte. Joo-o, mun kanssa on käynyt lenkillä äipän juoksua harrastava kaveri, eikä se meinannut pysyä meidän perässä. Oli kuulemma kunnon lenkkivauhti ja äippä sentään käveli. Se taitaa olla tämä metsävietti niin vauhtia vaativa laji. Me kuunnellaan illalla kotona tuo teidän kaikuvideo. Kuulostaa jännältä, että olette saaneet tuollaisen jutun jäällä aikaan. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olet herrasmies. :) Teillä on äipän kanssa kova kunto, kun teette vauhdikkaita lenkkejä. Meillä Lucy-neiti huolehtii siitä, ettei syke nouse liian korkealle. Jonkun spurtin voi joskus ottaa tai sitten tietysti irti metsässä lenkkeily on asia erikseen, mutta hihnassa kadun vartta töppöstellään välillä melko verkkaisesti... :)

      Poista
  4. Onpas teillä upeat lenkkeilymaastot! Minuahan ei päästetä irti kuin koirapuistossa. Tuppaa tuo vainu viemään koiramiestä sen verran voimallisesti, että kuulo menee. En taatusti tule luokse käskystä :)
    Mullakin on Doris niminen neito täällä. Se on chihu ja oikein mukava likka. Palvelijatar väittää että muka oikein röyhistän rintaani kun tavataan, kun kerrankin on vastassa itseäni pienempi tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tuota irtipäästettäessä tapahtuvaa, äkillistä kuulon alenemaa tutkittu eläinlääketieteessä? Ilmeisestihän samasta vaivasta kärsii lukuisa joukko mäyräkoiria ja varmaan usean muunkin rodun edustajia? Onko hihnassa joku ainesosa, joka helpottaa kuulemista? Meitä on siedätetty hihnattomuuteen pienestä asti, mutta selvästi vaikeampaa meidänkin on kuulla irti ollessa.

      Poista
  5. Tuon Kaekun serkku assuu tiälä meelläpäen.Hirveen pahaiäninen on.Eekä usko vaekka kuinka komentaa.
    Hmm... tuosta kuulonalenemasta sanosin että sillä on jottae tekemistä jonnii hajun kansa. Kissahhajusta tulloo esjmerkiks pienempi kuulonalenema ku vaekka jäniksen taekka hirvehhajusta.On huomattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin on Kaikun sukulaisia! Et varmaan ole sattunut näkemään kuitenkaan? Tuntuu vähän piilossa pysyvän mieluummin...
      Kuulo- ja hajuaisti ovat varmasti jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa! Ei se ole ollenkaan meidän koirien vika! Se on perinnöllinen ominaisuus.

      Poista