Origami-mäyräkoira

Sylvin videosta bongattiin origami-mäyräkoiria ja Emäntä etsi heti netistä ohjeita, kuinka sellaisen voisi tehdä itse. Jostain varhaislapsuudesta peräisin olevasta askartelutarvikevarastosta löytyi vielä origamitaittelupaperiakin!

Sylvi made us do it!

Ei tästä nyt ihan yhtä kaunista tullut, kuin Sylvin videolla esiintyneet paperimäykyt, mutta Emäntä oli hyvin tohkeissaan ja ylpeä itsestään, kun osasi lukea piirrettyjä taitteluohjeita. Tai ainakin sinne päin.

Tätä korttia ei sentään ole itse tehty, mutta eikös ole hieno, kirjottu mäykky kuitenkin!

Minusta näissä molemmissa on kyllä eräs aika oleellinen virhe.

Mikä muka?

Ne eivät ole mustia.

Kun nyt jo tällä hyllyllä ollaan, niin ehkä voitaisiin esitellä meidän koira-alttari kokonaisuudessaan. Toisilla on ilmeisesti palkintohuoneita tai -kaappeja, mutta yksi hylly riittää vielä meille. Oikealla ovat minun näyttelyruusukkeeni ja mejäpalkintoni ja vasemmalla Mustan alamaisen. Me on kerätty vain kaikki söpönväriset ruusukkeet!

Toiminnallisia häiriöitä

Oi siitä juuri! Kylläpä tekee höpöä...

 Torstaina minä kävin taas fysioterapiassa hierottavana. Tämä oli siis toinen kerta, kun elokuussa fysioterapeutti ehdotti, että ennen talven liukkaita voisin käydä vielä uudestaan. Fyssari on todella mukava nainen, joka löytää selän herkät kohdat.
    Ei kauhean hyvin ymmärretä Emännän kanssa tuota fysioterapiaslangia, mutta ilmeisesti hyvää on ainakin se, että lihakset ovat selässä kunnossa, takajalat ovat symmetriset ja etujalat ovat suorassa, joten en ole liian etupainoinen. Selkälinja on myös hyvä. Lihakset olivat kuitenkin "tehneen" tuntuiset, varsinkin vasemmalla puolella, joten selässä lienee edelleen jonkinlainen "toiminallinen häiriö" ja varsinkin vasen takajalka toimii tukijalkana, josta voinemme päätellä, että oikeaa puolta hiukan aristaa. Mitään liikuntarajoituksia ei kuitenkaan langetettu, että voin varmaan jatkaa samalla linjalla, jonka olen saanut itselleni neuvoteltua: lenkkeilen, kun huvittaa ja jos ei huvita, pidän lepopäivän. Jalkoja olisi kuitenkin hyvä venytellä välillä. No sen minä teen joka kerta, kun nousen torkuilta, että se puoli on hoidossa. (Emäntäkin saattaa minua kuulemma joskus venyttää...)

Roosa-täti omii tuota luuta!

 Minua ei hierottu, enkä saanut tietää, olenko etu- vai takapainoinen. Jouduin odottamaan autossa kuin mikäkin koira. Onneksi pääsin kuitenkin leikkimään Roosa-tädin ja Ninnin kanssa.

Roosa-tädillä ja Ninnillä oli myös hirvenluita. Ninni oli sen verran reilu, että antoi minunkin pureskella luita. Roosa-täti ei olisi ihan niin kernaasti jakanut omistaan...

Torstai-iltana käytiin vielä rally-toko-treeneissä. Kuvasta ehkä huomaatte, mitä minun "badilängvits" kertoo odottamisesta. Harjoitukset meni oikein mallikkaasti. Minä olen oikein kuuliainen niin kauan, kuin nakkeja on tarjolla. Ehkä pitäisi jättää ne virallisissa kokeissa käynnit sikseen, kun niistä tulee vain paha mieli.

Minun nuuskimisongelmani ratkesi kerrasta. Minun palkkani radan suorittamisesta on nykyisin leikki frisbeellä ja yhtäkkiä rally-toko onkin hauskinta maailmassa ja Emäntä radan kiinnostavin asia. 
    Uusi tapa ei ole täysin ongelmaton, koska frisbee saa minut sen verran kiihdyksiin, että joskus en kykene menemään makuulle kiihkossani ja toisinaan saatan hypähdellä megaloikkia Emäntää kohti ihan vain malttamattomuuttani. Ja virallisessa kokeessa frisbee ei saa olla näkyvillä, joten...

Talvi tuli takaisin! Onneksi. Minä en käynyt melkein viikkoon lenkillä, kun aina tassut kastuivat. Tänään oli mukava lenkkeillä, vaikka lumi vähän tarttuikin turkkiin.

Synkronoidut mäyräkoirat

Käytiin metsäpolulla, vaikka se vähän umpihankilenkki olikin.

Selkälihakset kunnossa, kuten kuvasta näkyy...

No miten te muut sitten muka katsotte esteiden yli, jos haluatte nähdä kauemmas?

Yhden yön lumisaldo

Alkumatkasta siis nautiskeltiin irrallaan olosta ja valokuvaamisesta. Sitten vapauden riemun sotkivat polulle ilmestyneet tuoreen oloiset pienet sorkan jäljet. Musta alamainen taisi ehtiä lyhyen hakulenkin heittää, kunnes tuli pöljä kutsusta Emännän luokse ja antautui kiinni. Minut Emäntä poimi hihnaan suoraan polun vierestä.
    Pienen matkaa mentiin hihnoissa, kun Emäntä jo ajatteli vaaran olevan ohi. Hän päästi minut irti, otti muutaman askeleen ja heittäytyi leperrellen viereeni. Olisihan se pitänyt arvata. Kun olin taas hihnassa, tämä tapahtui:

Siihen loppui vapaus ja valokuvaus. Loppumatka mentiin visusti toisiimme kytkettyinä.
Olkoonkin toiminnallinen häiriö selässä, mutta olisin minä silti vähän voinut käydä peuroja ajamassa!

Mäyräkoirasäätiedote

Odotettavissa aamuun asti tiukkaa pidättelyä ja peiton sisään kääriytymistä. Yön alin +5 astetta etelässä. Äkillisen ripulin yllättäessä kannattaa siis ulko-oven sijaan suunnata kaikessa hiljaisuudessa olohuoneen sohvan taakse.
    Aamulla hidas ylösnousu ja kohtalaista venyttelyä. Pohjoisen koirat voivat päästä lumiselle aamulenkille, muiden on tyytyminen märkään asfalttiin.
    Päivän paras ulkoiluhetki kello 12 ja 14 välillä. Iltaa kohti alenevaa lenkkeilyintoa ja sisällä piileskelyä.
    Märkien tassujen varoitus voimassa koko maassa pohjoisinta Suomea lukuunottamatta, jossa kuitenkin liukastuvien tassujen varoitus.

Mäyräkoirasäässä ei ole tapahtumassa muutoksia lähipäivinä, mutta viikonloppuna mieli voi muuttua.

Meteororiittilogi-Ronin jäätiedote: Jäille ei ole asiaa!

(Meidän uutispäivitys lähti vähän kiertoon ja tuli pikkaisen sellainen epäilys, että hoksasivatkohan kaikki, että kyseessä ei ollut oikea uutinen... Että nyt mennään kyllä riskirajoilla, kun tehdään pilaa ehkä vielä vähän pyhemmästä ja puhuttavammasta aiheesta eli säästä, mutta tämäkin on siis vain leikkiä eikä mikään oikea säätiedote! Eläimiä ei vahingoitettu tätä(kään) päivitystä kirjoitettaessa.
Terveisin: hyvinvoivat mäyräkoirat Lucy ja Roni)

Paljastava pökäle

Minä en ole tähän asti kiinnittänyt Emännän tapaa kerätä meidän kakkojamme mukaan juuri mitään huomiota, koska jos ei siitä nyt suoranaisesti ole minulle mitään hyötyä, niin ei niin paljoa haittaakaan. Se on vain vähän sama juttu, kuin Lucy-neidin on mahdoton kävellä nakkipalan ohi syömättä sitä tai minun ojarummun ohi kurkistamatta sinne. Emännän on vain saatava pysähtyä poimimaan kakka pussiin. Siinä samalla hän suorittaa jokapäiväisen ulosteanalyysin tuotoksen koosta, koostumuksesta, väristä ja tuoksusta. 

Mutta nyt tuo pahuksen kakkapaikkatutkija löysi kikkareestani pienen pienen murusen jalkapallonkuorta! Hirveä haloo siitä, että olen niellyt repimääni palloa. Että hän on ollut siinä uskossa pallonriekaleita kerätessään, että kaikki murut syljeksin ulospäin ja kehtaa syyttää minua pallon syömisestä. Jos nyt joku muru on sattunut vatsaan päin menemäänkin, niin eikö olisi ennemmin syytä olla iloinen, että se tuli ulos eikä jäänyt tukkeeksi sisälle? Mitään sääliä ei kuitenkaan herunut ja pallonraato lensi roskikseen saman tien.

Niinpä koirapuiston sosiaalilelulaatikossa on vain yksi patukka jäljellä leikkikaluksi. Yksi oikein hauska patukka, jossa on eräs perustavanlaatuinen ongelma. Se on niin hauska, että jopa leluista useimmiten viis veisaava Lucy-neiti pitää siitä. Tämä johtaa automaattisesti siihen lopputulemaan, että eräs mukava ja hauskannäköinen koirapoika jää liian usein ilman leikkikalua nykyisin koirapuistossa.

Onneksi Lucy-neiti myös kierii lumessa hyvin suuren osan ajasta, jolloin onnistun kähveltämään patukan ja saan siitä sentään toisinaan osani minäkin.

Edellisen videon kuvamateriaali oli kuvattu viime viikolla, jos ihmettelette, miksi seuraavissa kuvissa taas ei ole lunta.

Käytiin eilen kävelyllä yhdellä läheisellä laavulla. Hyvä paikka. Meitä vastaan tuli porukka nuoria ja he olivat ilmeisesti olleet paistamassa makkaraa ja mikropitsoja (nykyaikaa?). Onneksemme he eivät olleet jaksaneet syödä kaikkea, vaan rantaruovikosta löysin mm. puolikkaan grillimakkaran ja Lucy-neiti ehti syödä yhden pitsapalan ennen kuin Emäntä laskeutui kallion kuvetta rantaan sadatellen ja riisti toisen hyvin paahtuneen palan Lucy-neidin huulilta.

Niin olenkin märkä. Entäs sitten. Minä kahlasin etsimään sitä veteen viskaamaasi pitsaa.

Muuta ihmeellistäpä ei ole sitten sattunutkaan. Paitsi on saatu mainioita hirvenluita aika usein syödäksemme viime aikoina. Sen verran usein, että kun tänään ei ole luuta herunut, niin Lucy-neiti on käynyt parvekkeen ovella rapsuttamassa jo useamman kerran!

Rakas Mestari...

...anna meille...

...meidän jokapäiväinen hirvenluumme!

No pitäkää sitten tunkkinne!

Eikö noita kuvia ala taas olla muutama sata tälle viikonlopulle...

Mäyräkoiria ulkoilutettiin väkisin

(Huom. Tämä teksti on leikkiä eli fiktiota eli mielikuvituksen tuotetta. Tämä teksti ja siinä mainitut asiat eivät ole totta.)

Tänään iltakuuden jälkeen ohikulkija teki ilmoituksen tiellä väkisin ulkoilutettavista mäyräkoirista. Heijastinliivein ja kakkapussein varustautuneen naisihmisen nähtiin vetävän mäyräkoiria perässään selvästi vastoin koirien omaa tahtoa ja väkisinulkoilutus jatkui, vaikka koirat olivat jo tehneet tarpeensa ensimmäisen 50 metrin matkalle. Toista koiraa ilmeisesti myös kannettiin välillä eteenpäin.
-Tuonne ne menivät ja tuolta ne tulivat. Varmaan olivat ainakin tunnin, kertoo tapahtuneesta mieluiten nimettömänä pysyttelevä silminnäkijä.
-Eihän tällaisella ilmalla pidä ulkoiluttaa mäyräkoiraa! puuskahtaa vihaisesti myös paikalle sattunut rouvashenkilö ja jatkaa, -Pakkanen on lauhtunut plussakeliksi, lumi on sulanut loskaksi ja vedeksi ja ilma on sumuinen ja pimeä. Kyllä pitäisi ihmisen paremmin tuntea koiransa, eikä suin päin lähteä niitä ulos lenkkeilyttämään.
    Puhelimitse tavoitettu eläinsuojeluviranomainen myöntää, että syksyisin ja keväisin on havaittavissa piikki ilmoitetuissa mäyräkoirien väkisinulkoilutuksissa, mutta korostaa, että kyse on aina yksittäistapauksista eikä mistään ilmiöstä voida puhua. Sateisina kesinä väkisinulkoilutus voi olla aivan ympärivuotistakin.
    Mäyräkoirapoliisi toivoo, että kaikki tapaukset ilmoitettaisiin ja kirjattaisiin, jotta ongelman laajuus paljastuisi ja tietoisuus lisääntyisi. -Valitettavan usein väkisinulkoilutusta seuraa vielä suihkutus, mutta näitä ilmoitetaan huomattavasti vähemmän, koska suihkuttaminen tapahtuu kodin seinien sisäpuolella ja ulkopuoliset eivät tätä näe. Järkyttyneet mäyräkoirat eivät aina itse osaa ottaa yhteyttä mäyräkoirapoliisiin, suree poliisimestari Sisu.
    Myös Suomen Mäyräkoiraliiton sivustolta edelleen puuttuvasta dokumentista käy ilmi, ettei mäyräkoiraa saisi koskaan lenkkeilyttää vesisateessa, märällä tai loskaisella tiellä, yli -20 asteen pakkasella tai milloinkaan, milloin mäyräkoira ei itse halua lenkkeillä. Sen sijaan mäyräkoiralla tulisi aina olla saatavilla raakoja lihaisia luita ja lämpöisiä vuoteita.

Mäyräkoiran hampaat eivät ole vain koirankeksien nakertamiseen tarkoitetut koristeet, vaan niillä voi oikeasti myös paloitella vaikkapa hirveä. Kuvan mäyräkoira liittyy tapaukseen.

Ihana ja kamala viikonloppu

 Tänä viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa Roosa-tädin ja Ninni Nöpönenän luona kylässä. Vietettiin oikein rentoa viikonloppua. Lauantaina lenkkeiltiin mökille lämmittämään saunaa ja illalla saunottiin.

Mökkitiellä saimme kirmailla kaikki valloillamme. Tuo mustalta jänikseltä näyttävä otus on oikeasti Roni.

No tämä erehdyttävästi rusakkoa muistuttava olento on sitten Lucy-neiti!

Intouduttiin villiin takaa-ajoon ja painiinkin. Lähinnä siitä puolesta pitivät huolen Roni ja Ninni, mutta kyllä minäkin pölisin välillä joukossa mukana.

Ninni on jo puolitoistavuotias söpöliini.

Etuilin vähän mäyräkoiranoikeudella.

Mutta sitten Roosa-täti lähti mukaan tähän leikkiin ja meillä muilla ei enää ollutkaan mahdollisuuksia.

Koko kööri yhdessä: Ninni, Lucy, Roni ja Roosa-täti

Kun tultiin lenkiltä takaisin, haistettiin jo kaukaa, että paikallinen metsästysseura olikin jättänyt meille tervehdyksensä. Roosa-täti teki ensimmäisen varauksen ja minä kiirehdin sitten heti alfanaaraan jälkeen osingoille.

Meitä Ninnin kanssa saaliinjako vähän harmitti, kun vaikkei me paljoa hirvistä ymmärretäkään, niin kyllä mekin sen verran tajutaan, että niillä on neljä jalkaa eikä vain kahta. Eihän nyt kaksi sorkkaa riitä neljälle koiralle!

Isänpäivänä kylässä kävi vielä Remu-poikakin, jonka kanssa oli hauska leikkiä. Hän vain oli myös melko kova pomottamaan minua, joten Lucy-neiti kiiruhti välillä puolustamaan laumakumppaniaan. Todella herttaista Lucy-neiti, mutta enköhän minä olisi pärjännyt ihan itsekin!

Tällainen päivitys meistä olisi ollut mukava jakaa ja olisi ollut hyvä, jos tässä olisivat olleet koko viikonlopun tapahtumat. Valitettavasti vain tässä vaiheessa viikonloppua tapahtumat saavat ikävämmän käänteen.

Kun iltapäivää oli vielä jäljellä, niin ihmiset päättivät lähteä vielä pienelle isänpäiväkävelylle, koska mikäs sen mukavampaa ajanvietettä vapaapäivänä kuin nauttia luonnosta ja liikunnasta. Tämä nautiskelu vain tyssäsi puolen kilometrin päähän, kun ohitimme erästä taloa, josta on vuosi sitten syksyllä karannut kaksi koiraa Roosa-tädin kimppuun hänen ollessaan lenkillä Ninnin ja emäntänsä kanssa kahdella eri kerralla. 
    Koirat haukkuivat raivoisasti tarhassaan ohi kävellessämme, ja yhtäkkiä Roosa-tädin ja Ninnin isäntä huusi: "Nyt se koira tulee aidasta läpi!" Meidän Emäntämme oli sukkelin ja siinä vietiin mäykkyjä, kun me ryntäsimme tietä pitkin karkuun. Ninni oli oman emäntänsä kanssa hitain ja vaikka he yrittivät tien toisella puolella olevan naapurin halkoliiteriin pakoon, eivät he olleet tarpeeksi nopeita. Valtavankokoinen pyreneittenmastiffi ja saksanpaimenkoira iskivät kiinni Ninniin. Isäntä nappasi Roosa-tädin kainaloonsa ja ryntäsi irrottamaan koiria Ninnistä. Siinä välissä jompikumpi ehti nylkeä Roosa-tädistäkin tukon karvoja irti. Meidän Emäntämme riisti maasta aurauskepin aseekseen ja riensi hätiin. Hän yritti pidellä meitä selkänsä takana, mutta me olisi painettu vain hihnat ja hännät suorina hyökkääjien kimppuun. Meitä koirat kuitenkin vain vilkaisivat ja perääntyivät kirosanatulvan ja heiluvan aurakepin edessä.

Tuosta reiästä koirat tempoivat itsensä läpi alle puolessa minuutissa.

Roosa-tädin ja Ninnin emäntä vei meidät kaikki halkoliiteriin turvaan ja isäntä ja meidän Emäntä jäivät kepit aseinaan puolustamaan liiterin ovelle. Tässä vaiheessa meidän Emäntä soitti jo hätäkeskukseen, koska ei ollut varmuutta, tyytyisivätkö koirat koirauhreihin, vai yrittäisivätkö ne käydä kiinni myös ihmisiin. Emmekä olisi päässeet mitenkään jalkaisin enää takaisin kotiin irrallaan juoksentelevien koirien ohi!
    Onneksi koirien pahin hyökkäysvimma oli jo ohi. Ne tekivät muutaman hyökkäyksen ihmisiä kohti, kun kuulivat meidän haukkuvan liiterissä, mutta perääntyivät kohotettujen lyömäaseiden edessä.
   Lopulta saapuivat poliisit ja koirien omistaja ja koirat saatiin kiinni ja sisälle, että me pääsimme turvapaikastamme. Ninnin kankkua käytiin näyttämässä eläinlääkärille, mutta kuin ihmeen kaupalla hänestä ei löytynyt kuin yksi hampaanreikä reidestä. Paksuturkki oli suojellut häntä. Roosa-tätiin ei tällä kertaa tullut reikiäkään, mutta iho voi olla melko arka kahdeneuronkolikonkokoiselta alueelta, josta karva on revitty irti. Henkiset traumat näkyvät vasta myöhemmin.
    Roosa-tätiin useat hyökkäykset ovat jättäneet jälkensä. Jos mikään koira suhtautuu häneen vähääkään hyökkäävästi, on hän heti täydellä puolustuskannalla. Ninni on tähän asti ollut kaikkia koiria kohtaan luottavainen ja ystävällinen, mutta aika näyttää, kuinka hänen päänsä kestää purruksi tulemisen.

Osa Roosa-tädistä revitystä karvatuposta.

Meillä pienillä ja vähän isommillakin koirilla olisi yksi pyyntö koiranomistajille: hankkikaa vain sellaisia koiria, jotka pystytte hallitsemaan ja pystyttäkää koirillenne sellainen tarha, joka varmasti pidättelee ne! Lapinkoirien kankut joutuivat nyt koville, mutta Emäntää hirvittää ajatellakin, mitä 77 cm korkea ja 70 kg painava vartiointitehtäväänsä suorittava peto olisi saanut aikaiseksi mäyräkoiran selässä.

Häntä pystyyn!

Ei tämä lumi taida mikään uutinen enää kenellekään olla, mutta tänäänkin siitä riemuittiin. Ensin koirapuistossa ja sitten illemmalla vielä lenkillä. Minä olen myös aktivoitunut lelujen saralla koirapuistossa, kun aiemmin olen vain seuraillut maailmanmenoa. Muutamana päivänä olen mennyt varastamaan Mustan alamaisen lelun ja pilannut näin ollen sen leikit, joten tänään Parempi Mestari antoikin meille omat lelut.

Siihen asti ihan kiva päivä, mutta sitten jouduinkin yhtäkkiä eläinlääkäriin! Ja mistä syystä! Häntäni asento ei miellyttänyt Parempaa Mestaria! On kuulemma liiaksi takalistoon liimautuneena, laahautuu perässä ja muutenkin kipeännäköinen.

Ei näin...

...vaan näin.

Liian harvoin kuulemma käy ylhäällä minun häntäni, joten kuninkaallinen persauxeni oli vietävä lääkärintarkastukseen.

Tämän pidemmälle minä en tähän paikkaan tule!

Parempi Mestari elätteli toiveita, että kyseessä olisi ehkäpä joku pikkupikku anaalirauhastulehdus, joka hoidettaisiin suit sait sukkelasti jollain kivalla antibioottikuurilla. Sellaista tuuria ei tokikaan käynyt. Eläinlääkäri tuikkasi minua sormella sinne, minne aurinko ei paista ja totesi rauhasten olevan ihan kunnossa. (Tässä vaiheessa minä kiipesin kuin orava pöydältä Paremman Mestarin syliin ja vannotin, ettei hän anna enää pahan naisen koskea minuun.) Vaihtoehdoksi jäi siis se hieman synkempi selitys eli mahdollisesti möykkyhalvauksen jättämä... jokin... oire. Minä olin jo ovella menossa, kun eläinlääkäri ehdotteli jotain laseria takapuolelleni. Katsellaan.

Häntä maassa tai ei, niin parin kilsan lenkin pyyhkäisin tuossa iltani ratoksi vielä kuitenkin Paremman Mestarin ja Mustan alamaisen kanssa, että hyvin se peppu silti toimii.

Eläinlääkärireissun ja lenkin jälkeen on sitten vietetty yhdessä iltaa tässä sohvalla, mäykyt, Mestarit ja voileipä.

Kilpailukirjan täytettä

Eilen käytiin toisissa rally-toko-kisoissa. Tällä kertaa kisa oli hallissa. Täysin vieraassa, oudossa hallissa, jossa ei ollut koskaan ennen käyty ja jossa haisi vieraille koirille. Edellisestä virkkeestä bongannette jo joitakin ongelmaksi muodostuvia kohtia. 

Ensin mentiin toiseen halliin, jossa hengailtiin, leikittiin Emännän kanssa ja tehtiin liikkeitä yhdessä, vaikka ympärillä oli toisia koiria ja ihmisiä. Kinkkusiivut matkasivat tasaisesti taskusta käteen ja kädestä suuhun ja kaikki tuntui olevan ihan kohdillaan. 

Jonkun ajan jälkeen Emäntä hylkäsi meidät vankilaan ja lähti huitelemaan omillensa.

Päivän toimintasuunnitelma oli ilmeisesti tämä:

Toteutus oli vain vähän jotain muuta. 

Ensimmäisestä, jo tutuksi käyneestä hallista, Emäntä kuljetti ensin minut käytävää pitkin toiseen, ihmissilmin ikään kuin aivan samanlaiseen, mutta koiranaistein havaittuna täysin erilaiseen halliin. Täällä hallissa sain muutaman kinkkumurun, mutta hyvin pian tasku napsahti kiinni ja koko uhkaava jättimäinen halli outoine ihmisineen väreili ympärilläni ilman toivoakaan lohturuuasta.

Emännän käskyt kuulostivat etäisesti tutuilta, mutta kuitenkin hankalasti toteutettavilta. "Lucy istu. Seuraa. Istu. Paikka." Sanat läpäisivät tietoisuuteni vain ajoittain, kun mielessäni risteili myös kiireisempiä kysymyksiä, kuten "Missä minä olen? Kuka tästä on mennyt ennen minua? Ovatko radan keskellä seisovat ihmiset vaarallisia? Kuinka täältä pääsee pois?"

Tässä eräs harvoista onnistuneista kylteistä.

 Niinpä kävi esimerkiksi "Liikkeestä maahan"-kyltillä sillä tavalla, että minä tarkkailin juuri tuomaria, kun Emäntä yhtäkkiä suhahti vieressäni voimallisesti "Maahan!" ja minä säikähdin äkillistä komentoa niin, että lennähdin kyllä yhdestä käskystä makuulleni, mutta oli kuin tuulenpuuska olisi heittänyt syksynlehteä ja päädyin makuulleni Emäntää vasta päätä, enkä hänen viereensä, kuten tarkoitus olisi ollut.

Sen jälkeen innostuin tekemisestä, mutta innostuin jo vähän liiaksikin. Seuraavaksi vuorossa oli spiraali kartioiden ympäri ja minä ajattelin osallistua vähän enemmänkin ja yritin tavoittaa kartioita suuhuni. Kuvittelin, että Emäntä haluaa minun siirtävän niitä johonkin. Siitä ei ollutkaan kyse. Emäntä meinasi jo vähän menettää hermonsa touhuiluuni ja kun uusintakierroksella eksyin kulkemaan kartioiden väärältä puolelta, hän ajatteli meidän olevan jo hylättyjä. Meillä on kuitenkin ollut vähän tapana, että periksi ei anneta ja niin Emäntä päätti viedä kärsimysnäytelmän karvaaseen loppuunsa väkisin, vaikka sitten vain harjoitusmielessä.

Meillä oli tällaisia hyviäkin hetkiä, kuten tuomarikin palautteeseen kirjoitti ja näin muutamalla kuvalla esitettynä suoritus ei ehkä näytä niin pahalta.

 Lopulta tulos oli siis nolla eli ei hyväksyttyä tulosta tälläkään kertaa. Miinuksia tuli -52p eli jopa -10p enemmän kuin ensimmäisestä kokeesta tutussa paikassa. (Ensimmäisellä kerralla sain -3p lähdöstä ja tällä kertaa tehtiin kolme eri virhettä eli yhteensä -3p maalikyltillä, niillä kylteillä, joita Emäntä piti idioottivarmoina, että kyllähän ne nyt ainakin onnistuu. Mäyräkoiran kanssa kaikki on mahdollista!) Siinäpä onkin sitten Emännällä pähkinää purtavaksi, kuinka saada harjoitusten onnistuminen siirrettyä kisa-areenoille! Ja minulla siinä on toivottavasti matkalla nakki jos toinenkin purtavaksi...

No niin olin siellä kisoissa mukana minäkin. Kokemus oli hiukan sama kuin Lucy-neidillä paitsi ilman kauhua. Minä menin kisahalliin enemmän raamit kaulassa ja muiden suorittaessa ehdittiin siinä vähän tuoksutella paikkoja. Minä en sössinyt ihan niin montaa kokonaista tehtävää, mutta meidän suorituksemme suurin kompastuskivi oli "puuttuva yhteistyö". Minä iskin kirsuni maahan "Lähtö"-kyltillä ja seurasin nenääni Emännän käskyjä tarkemmin.

No istun istun. Kierrä nyt siinä, että päästään taas haistelemaan ketä kaikkia täällä hallissa on käynyt sen perustamisesta lähtien.

 Takanurkassa oli paikka, jossa kaikki muutkin koirat olivat nuuskineet, joten voitte kuvitella, että minäkin nuuskin! Emäntä säästi tarkoituksella toisen uusimisen sitä nurkkaa varten, kun arvasi, että siellä sitä tarvitaan. Ei se paljon paremmin mennyt toisellakaan kertaa, meinasin jopa ajautua kehänauhojen ulkopuolelle, mutta siltä hylkäystuomiolta Emäntä meidät kuitenkin varjeli napakoilla käskyillään.

Todistettavasti meillä on ollut katsekontakti vielä toisenkin kerran radalla!

Että jos niin kuin vahvuuksien kautta lähdetään tätä hommaa eteenpäin rakentamaan, niin kummallakaan ei tullut virhettä hitaasta temposta normaalivauhtiinvaihtamiskyltillä ja oikeassa käännöksessä! Näistä voidaan siis jatkossa ammentaa...

Minullekin tuli siis tällä kertaa nolla ja mikä hassuinta myöskin -52p, vaikka tehtiinkin eri virheitä. Myös aikaa kului meillä kummallakin melkein yhtä paljon. Minä olin vain 4 sekuntia Lucy-neitiä nopeampi!

Kunhan tästä nyt selvitään, niin sitten vain leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ps. Ei tiedetty, että paikalla oli valokuvaaja, joten oli hauska yllätys, kun kuvat löytyivätkin Facebookista. Saatiin lupa käyttää näitä kuvia ja annettiin tämän kerran Emännänkin esiintyä meidän kuvissa, kun onhan hänelläkin oma pieni roolinsa tässä harrastuksessa.

Kuinka harrastaa rally-tokoa mäyräkoiran kanssa

Meillä kun on tässä jo takana lähes vuoden vankka kokemus rally-tokon harrastamisesta, niin ajateltiin, että voitaisiin antaa vähän vinkkejä harrastuksen aloittamiseen heille, jotka vielä koira sylissä sohvalla arpovat, kehtaisiko sitä alkeisryhmään ilmoittautua, kun on mielenhäiriössään sattunut hankkimaan mäyräkoiran. Siispä aiheesta:


Kuinka harrastaa rally-tokoa mäyräkoiran kanssa

Ota mukaasi harjoituksiin

• mäyräkoira (yksi tai useampia)
• tavallinen panta tai valjaat (ei kiristäviä tai kuristavia)
• tavallinen hihna (ei flexiä)
• rutkasti parhaimpia herkkupaloja
• pitkä pinna
• roppakaupalla huumoria

1. Toisin kuin usein luullaan, myös mäyräkoira on koira ja kuten mitä tahansa koiraa, myös mäyräkoiraa voi kouluttaa. Kun menet ensimmäisen kerran harjoituksiin, suhtaudu tottelevaisuuslajin harrastamiseen mäyräkoiran kanssa luonnollisena asiana ja muutkin tekevät niin. Pian huomaat, etteivät muut ryhmäläiset naurakaan sinua ulos treeneistä. He saattavat jopa muistaa nähneensä mäyräkoiria kisoissa tai tuntea jonkun toisenkin, joka joskus harrasti rally-tokoa mäyräkoiran kanssa. 

2. Älä vertaa nenä maassa, puoli metriä takanasi iloisesti kuuhailevaa mäyräkoiraasi treenikaverisi banaanina ohjaajansa vieressä ravaavaan belkkariin. Syvällä sisimmässäsi tiedät, että jos olisit halunnut harrastaa kuin palveluskoirien kanssa harrastetaan, olisit siinä tapauksessa hankkinut alunperinkin palveluskoiran. Sen sijaan olet hakenut elämääsi hieman toisenlaista maustetta mäyräkoiran muodossa, ja kuten kauniit koiransa, ovat myös mäyräkoiraihmiset toista maata. Siinä missä muut ihmiset elämässä eteen sattuvan esteen kohdalla miettivät, mikä on lyhin ja helpoin tie toiselle puolelle, miettii mäyräkoiraihminen, kuinka tästä saisi vielä vähän haastavampaa ja mielenkiintoisempaa (ja oudosti jossain mielen taka-alalla leijuu myös kysymys "Miltähän se haisee?").

3. Kun kyltit ovat ahkeralla harjoittelulla vihdoin muistissasi (koirasi on oppinut ne jo kauan sitten) ja ilmoittaudut ensimmäisiin rally-toko-kisoihin, onnittele itseäsi! Olet jo voittanut. Nimittäin itsesi. Kaikki tästä eteenpäin on pelkkää plussaa. Jos saavutatte mäykkynne kanssa hyväksytyn tuloksen alokasluokassa, kannattaa sitä juhlia ystävien ja sukulaisten kanssa. Koirathan eivät tee virheitä, mutta jos itse onnistut ohjaamaan radan läpi hyväksytysti, on se helposti täytekakun tai ravintolaillan arvoista. Et ole pelkästään opettanut mäyräkoiraa istumaan ja seuraamaan, vaan olet saanut yksinäisen suden houkuteltua yhteistyöhön kanssasi. 

    Vuosisatojen luola- ja muu metsästys on hionut mäyräkoiran hienolaatuisen luonteen siihen omintakeiseen muotoon, jossa se tänä päivänä tavataan. Kolmen metrin syvyydessä pimeässä ahtaassa luolassa et ole koirasi vieressä kuiskaamassa, mitä tehdä, kun kettu puolustautuu henkensä kaupalla. Näin ollen mäyräkoiralle on kehittynyt taito ajatella ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, ja näitä koiran omia tilannearvioita ja ajatuksia me ihmiset sitten kutsumme siksi mäyräkoiran kuuluisaksi itsepäisyydeksi. Mäyräkoirasi kanssa et koskaan ole yksin, koska myös se pohtii ja yrittää joka hetki ratkaista eteenne sattuvia tilanteita. Ota siis suurena luottamuksen ja kunnioituksen osoituksena, jos mäyräkoira katsoo sinut soveltuvaksi ohjaajakseen ja antaa sinun päättää, mitä tehdään ja milloin.

4. Nauti tekemisen riemusta. Mäyräkoirasi on tyytyväinen uudesta viihdykkeestä, jonka olet keksinyt sen päiviä piristämään. Mikään ei ole mäyräkoiralle mahdotonta (ainakaan sen omasta mielestä). Lyhyitä jalkoja suuremmat esteet ovat yleensä omistajan korvien välissä. Rally-tokon korkeimman koulutustunnuksen saaneiden joukossa on myös mäyräkoiria. (Tai ainakin rally-tokolegendat kertovat niin.)