perjantai 14. heinäkuuta 2017

Mäykkyjen tehtävät: Valokuvamalli

Tässä juttusarjassamme "Mäykkyjen tehtävät" olemme jo aiemmin esitelleet erilaisia mäyräkoirien tehtäviä (kuten Kiireen katkaiseminen, mäykyt mielialalääkkeenä ja personal trainerina), mutta tällä kertaa paneudumme hieman uudempaan rodunomaiseen käyttötarkoitukseen nimittäin valokuvamallina olemiseen.

Elegantin olemuksensa, jalon ulkomuotonsa, vivahteikkaan ilmeikkyytensä ja intensiivisen läsnäolonsa (ehkä myös pohjattoman ahneutensa) vuoksi mäyräkoirat sopivat erinomaisesti erilaisiin kuvausympäristöihin ja kuvaussessioihin. Arvoisat kollegamme Myrsky ja Tuisku ovat esimerkillisesti vieneet eteenpäin mm. sääkuvausta tuomalla muuten niin kliiniseen jossain säässä otettuun maisemakuvaan syvyyttä ja sielua läsnäolollaan, niin että sääkuvakin saattaa saada katsojansa herkistymään ja tuntemaan.


Kuvauksiin valmistautuminen alkaa usein jo kotiateljeessa turkin harjauksella ja sopivien asusteiden valitsemisella, mutta lopullinen viimeistely tehdään yleensä vasta kuvauspaikalla. Alla olevassa kuvassa Roni esimerkiksi kosteuskäsittelee vastaharjattua turkkiaan sopimaan paremmin päivän teemaan eli "Rento kesäpäivä järvenrantoja kiertelevällä metsäpolulla".


Kuvaajanamme toimi tällä kertaa kehnonlainen amatööri halvoilla aloittelijavehkeillään ja niinpä liikettä sisältävissä kuvissa ei ole juuri kehumista, mutta tässä yksi yritelmä tallettaa trendikkään polkujuoksun tunnelmaa. Ihmismalleihin verrattuna mäyräkoiramalleissa on myös se haittaava puoli, että koirien kiinnipitoaika rajoittaa mäyräkoiramallien käyttöä vapaasti luonnossa. Kameran ja kahden flexihihnan hallitseminen yhtä aikaa rastaan perään suuntautuneessa, kiihtyvässä vauhdissa oli tällä kertaa liian haasteellista. 





Kuten kahdesta yllä olevasta kuvasta voitte huomata, mäyräkoirien puuttuminen kuvasta jättää katsojan heti hieman tyhjän päälle. Herää kysymys, mitä tässä kuvassa olisi tarkoitus katsoa. Miksi tämä on otettu? Mäyräkoira kuvassa vangitsee katseen ja antaa katsojalle tulkintavihjeen kuvan tunnelmasta ja sanomasta.


Mäyräkoiraa kuvatessa on hyvä valita sellainen kuvauspaikka, jossa mäyräkoira on luontevasti hieman kuvaajaa ylempänä tai vähintäänkin samalla tasolla. Vaikuttavimmat kuvakulmat löytyvät näet näiden ylväiden mallien tasolta tai heitä alhaalta päin kuvattaessa. Koska mäyräkoiran oma säkäkorkeus on kuitenkin vain jonkin verran yli parikymmentä senttiä, saattaa  kuvaaja joutua taittumaan erikoisiin asentoihin. Mäyräkoiraa kuvaavalle saattaisi kuvausharrastusta tukemaan sopia jooga.


Tärkeintä mäyräkoirakuvauksissa on kuitenkin ruhtinaalliset, herkulliset, mieluiten lihaisat, palkintonamit. Herkkupalan heiluttelua yhtä aikaa kameran kannattelun kanssa kannattaa kuivaharjoitella jo kotona ennen varsinaiselle kuvausretkelle lähtemistä. Mäyräkoirahan ei ole koskaan väärässä tai epäonnistu poseerauksessa, mutta jos kuitenkin toivoisit kuvasaaliin sisältävän myös joitakin kameraan kohditettuja katseita, niin älä tingi herkkujen määrässä äläkä laadussa. Huomaa, että niin kutsuttu "ruttuhuuli-poseeraus" ei ole virhe vaan ominaisuus!


Esimerkki kallionkolosta löytyneestä sopivasta sammakkoperspektiivistä. Kuvausrekvisiittana on käytetty tuulenpuuskaa, jota malli on nuuskivinaan.
 Mustaa (mäyrä)koiraa kuvatessa saattaa joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, jos haluaa aurinkoisena päivänä kuvaan muutakin kuin valtoimenaan retkottavan kielen.


Roni varsinkin hakee mielellään kuviinsa rentoutta huolettomalla istumisasennollaan ja ikään kuin nuuskimisesta hieman sivulle kiertyneellä kirsullaan.


Metsäpolkujen ja kallioiden lisäksi haettiin tällä kertaa myös hieman kesäistä biitsifiilistä, ehkä jopa hieman etelänmaalaista tunnelmaa valkeine hiekkarantoineen. Kuten saatatte huomata, mäyräkoira näyttää hyvältä myös takaapäin kuvattuna, mikä onki onni, koska varsinkin jos aiemmin mainituista herkkupaloista on tingitty, niin takapuoli on se useimmin kuvaan pyörähtävä puoli mäyräkoirasta. Myös kuvauspäivän venyminen saattaa saada mäyräkoiran kääntämään mieluummin paremman puolensa kameralle.


Paikallaan pönötystä voi elävöittää pienillä tehtävillä, jos jostain syystä kuviin haluaa lisää dynaamisuutta. Tässä kannattaa kuitenkin ottaa omat taitonsa huomioon. Polulla juokseminen on hankala kuvauskohde, mutta kepin nostaminen vedestä voi olla helpompi kuvata. (Mäyräkoirahan siis vaikka tanssisi balettia kunnon palkan eteen, mutta sen ikuistaminen voi olla mahdotonta.)


Jälleen ehkä liian monta asiaa yhtä aikaa kuvaajalle: keppi, koira, kamera, horisontti... jostain on tingittävä.
 Kuvathan kertovat aina myös tarinan. Niinpä tässäkin Lucy on halunnut luoda vaikutelman kuljetusta, pitkästä, raskaasta matkasta läpi vastoinkäymisten yksinkertaisesti hieromalla sammalta ja jäkälää ennalta kostutettuun turkkiinsa. Tällainen heittäytyminen on ihailtava ominaisuus mäyräkoiramalleilla!



Tässä havainnollistava esimerkkipari kuvasta mäyräkoirilla (alla) ja ilman (yllä). Ei liene epäilystäkään, kummassa kuvassa silmä lepää.


Jo yhdellä mäyräkoiralla saa maustettua kuviaan normaalitasoa mielenkiintoisemmaksi, mutta jos uskaltaa ottaa haasteen vastaan, voi yrittää saada vangittua kerralla kuvaan kaksi mäyräkoiraa. Älä kuitenkaan yritä hallita todellisten taiteilijoiden eli mäyräkoiramallien tulkintoja liiaksi. Olisiko visio kahdesta kameraan katsovasta mäyräkoirasta kuitenkaan parempi kuva?


Usein puhutaan mallimaailman glamour-elämästä. Mäyräkoiraglamour on paljon luksusautoja ja kuohujuomia arkisempaa, mutta toisaalta myös terveempää. Kauneusunet parveketuolissa tai parkettilattian aurinkoläikässä palauttavat pilkkeen silmäkulmaan.


Kunnon aterioita unohtamatta!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pitkäselkäisiä puolisukeltajia

Lucyn uimakoulu: Kahlaa rantaveteen ja kuljeskele siinä. Voit ajella aaltoja suu auki, mutta älä missään tapauksessa menetä tassukosketusta pohjaan! Varo, ettei vettä joudu korviisi!

Eikö tämä ole vähän tylsää näin?
 Ronin uimakoulu: Ryntää täysillä veteen heitetyn lelun perään. Ui sen luo ja tee jyrkkä 180 asteen käännös. Häntä toimii tässä nopeassa, lähes paikallaan tapahtuvassa kääntöliikkeessä hyvänä peräsimenä. Ui takaisin rantaan. Tee kuivattelukierros hietikolla ja heinikoissa. Toista. 
Jos vettä joutuu suuhun, niele, jos nenään, pärski, jos korviin, ravistele. Älä anna periksi, vaikka lelu kelluisi juuri ja juuri pinnan tuntumassa. Mäyräkoira voi myös sukeltaa tarvittaessa!

Emäntä pakkasi minulle pelastusliivit mukaan, mutta ei taida muistaa, että oli aikonut uittaa minut, kun sattuikin tapaamaan tutun rannalla.

Ei haittaa yhtään. Minä voin kuluttaa aikaani nyhtämällä näitä kasvien juuria.

Minullekin oli frisbee mukana, mutta nyt naiset vain juoruilevat, eikä kukaan muista, miksi tänne tultiin.

Vai sanoiko joku juuri "frisbee"?

Heittäisiköhän tuo Emännän kaveri, jos pyytäisin häneltä?

Nyt hän taitaa tarttuakin leluun.

Jes! Vihdoin!

Frisbee suuhun ja äkkikäännös.


Hyvä Roni! Sinä sait sen!

Anna se nyt minulle!

No pidä sen aikaa, kun minä kuivattelen.


Hyi Roni, sinä roiskit kamalasti! Minäkin kastun!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Levoton karva näytteillä

Tämän tarinan voidaan katsoa alkaneen jo keskiviikkona. Silloin meidän mäykkykerho järjesti Match Show'n, johon me molemmat osallistuttiin. Pienissä aikuisissa Lucy-neiti sai punaisen nauhan ja minä sinisen, mutta koska hän ei malttanut seistä paikallaan nakkia odottaessaan, hän ei sijoittunut. Minä sen sijaan olin ilmiömäisessä seisomismoodissa ja kun vielä ihmeen kaupalla suostuin vähän liikkumaankin kehässä, niin vaikka sainkin aluksi sinisen nauhan, niin olin lopulta sinisen nauhan saaneiden ykkönen. 

Koska Emäntä halusi tukea omaa kerhoa koko rahalla, ilmoitti hän minut myös mäyräkoira-specialiin eli luokkaan, joka oli vain mäyräkoirille. Ilmoittautuneita oli 10 ja minä sijoituin toiseksi! Sain tosi upeita palkintoja, joita toki Lucy-neitikin pääsee maistelemaan.


Tämä Match Show oli kuitenkin vasta harjoitusta ennen tämänpäiväistä, virallista koiranäyttelyä, kuten tänään kävi ilmi. 

Minä olen tänä kesänä harrastanut jonkin verran uimista, kuten täällä blogissakin on tainnut tulla mainittua. Valitettavasti vain uimisharrastus ja näyttelyharrastus eivät oikein tue toisiaan. Ilmeisesti koska olen musta, on karvanlaatuni sellaista sorttia, että se aaltoilee kastuessaan. Emäntä yritti pitää minulle uimataukoa, että turkkini olisi ehtinyt tasaantua, mutta torstaina, kun Emäntä käväisi hakemassa mökiltä mattoja, pulahdin minä salaa uimaan. 

Niinpä pari itsepintaista töyhtöä jäi tököttämään selkääni. Emäntä yritti saada niitä painumaan alas jopa pitämällä minulla selässä hiuspinnejä edellisenä päivänä!


Eivät ne töyhtöt mihinkään kadonneet. Niinpä ei auttanut kuin mennä kehään tuomittavaksi töyhtöineen päivineen. Tosin minä olisin ihan mielelläni jäänyt mukavaan boksiini köllöttelemään ja antanut Emännän kiertää yksin kehässä, mutta hän huijasi minut boksista ulos nakkipalalla ja laittoi oven kiinni perässäni, etten päässyt pyörähtämään takaisin.

Tuomari kutsui turkkiani levottomaksi! Muuten hän löysi minusta ihan kivasti hyviä puolia, mitä nyt liikkuminen ei taaskaan oikein huvittanut. (Emäntä alkoi jopa kesken kehän kiertämisen kysellä minulta, että missä kissa on. Hetkeksi höristin korviani, mutta sitten arvelin, ettei yli tuhannen koiran näyttelyalueelle olisi mitenkään voinut eksyä kissaa ja jatkoin lönköttelyäni.)

"Tänään hieman levoton karva" näyttää tältä.
Olin lopulta tuomarin mielestä erinomainen, mutten kuitenkaan sertinarvoinen ja pääsimme pois näyttelystä.

Koska mätsäripalkintonani oli mm. lahjakortti lemmikkieläinliikkeeseen ja numerolapuilla sai vielä -20% alennuksenkin, niin kävimme Emännän kanssa ostamassa meille uudet kaulapannat.

Eivät paljoa erotu turkin sisältä, mutta uudet pannat ovat kaulassa!
Tarkoitus olisi, että koska nämä pannat ovat helposti pistolukolla kiinnitettävät, niin enää ei tarvitsisi aina kulkea panta kaulassa, vaan vain silloin, kun lähdetään lenkille.

Ja sitten lähdettiin lenkille. Minä vein heti uuden pantani uimaan metsäojaan ja hieroin sitä pururadalla hiekkaan ja puruun. Emäntä kiristeli vähän hampaitaan, mutta mitä hän muka luuli. Että minä kulkisin kaula suorana keskellä tietä, ettei vain uudelle neopreenille roiskuisi mitään!

Mukavaa päivää vähän himmensi se, että taisin tehdä paluumatkalla pienen ylilyönnin ja ryntäsin leikin hurmoksessa Lucy-neitiä päin, joka ei huomannut tuloani ja törmäsin häneen aika kovalla vauhdilla. Lucy-neitiä koski toiseen etujalkaan niin, että Emäntä joutui kantamaan hänet kotiin. Hups. Toivottavasti hän paranee nopeasti, eikä käynyt mitään vakavaa. Kun enhän minä pahalla...

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Uuden frisbeen huuma



Tiedättekö, mikä on parasta uudessa frisbeessä?


Se, että siinä ei ole reikiä. Vielä!

Ei Roni! Et riko sitä!


Miksi sinun täytyi heti rikkoa tämä frisbee?!

Ai tuo vanha läpyskä...

Vanha?! Tämä on vasta toinen kerta, kun tällä leikitään!!!


Ja niin kaikki frisbeet pian muistuttavat toisiaan. (Tästä puuttuu eniten leikitty frisbee, joka on oikeastaan enää pelkkä rengas...)


Minä en ymmärrä mokomaa frisbee-maniaa... Jos lelu ei ole pehmeä ja pörröinen ja sisällä ei ole pientä vinkua, kuten tässä Sorsassa, se ei ole minun mielenkiintoni arvoinen lelu.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vatsavaiva nimeltä nälkä?

Minä olen joitakin kuukausia kärsinyt aika ajoin omituisesta vatsavaivasta. Se ilmenee öisin, useimmiten aamuyöstä, ja koska en osaa hoitaa vatsavaivojani muutoin kuin syömällä heinää, niin pyrin siis ulos aamuyöllä ja syön heinää. Ei ripulia, ei yleensä kakan muruakaan. Pissalla saatan käydä vähän aikaa heinää syötyäni, mutta mikään kiire pissallekaan ei siis ole. Tätä tapahtuu ehkä kerran viikossa, joskus harvemminkin, toisinaan pari kertaa viikossa.

Emäntä arveli ensin vatsavaivojen johtuvan ruuan vaihdoksesta. Koska meille oli kertynyt joitakin erilaisia ruokapusseja mätsäripalkintoina ja koska Roni syö vain pitkällisen etsinnän tuloksena löytynyttä sen vatsalle sopivaa koiranruokaa, niin minä sain maisteltavakseni uudenlaista pöperöä. Emäntä yritti ensin totutta vatsaani uuteen ruokaan maitohappobakteerien avulla, mutta satunnaiset heräilyni jatkuivat. (Yleensähän en siis lähde sängystä kuin vasta aamulla ruokakupin kilahtaessa keittiössä eli öinen heräilyni on todella poikkeuksellista.) Mestari lähetettiin sitten kaupunkiin asti hakemaan vanhaa merkkiäni, mutta heräily jatkui silti toisinaan.

Emäntä yritti sitten pohtia päänsä puhki, mitä sellaista erikoista minä toisinaan saattaisin saada, joka tuntuisi vatsassani. Yleensä saamme aina kaikkea samaa yhtä aikaa Ronin kanssa, joten olisi erikoista, että minun vatsani ei kestäisi jotain sellaista, mitä Ronin herkkä vatsa kestäisi. Söimme molemmat matokuurin varuilta. Emäntä merkitsi kalenteriin heräilyöitäni nähdäkseen, noudattavatko ne jotain kaavaa, mutta mitään logiikkaa ei tuntunut löytyvän. Koska kakka näytti tulevan normaalina, alkoi hän pohtia, mikä voi saada aikaan oudon tunteen vatsassa, niin että siihen täytyisi saada heinää. Hän muisti kuulleensa joskus koirista, jotka yökkäilevät tyhjää vatsaansa, jos ruokailuvälit ovat pitkiä. Pikku hiljaa oivallus alkoi itää hänen aivoissaan. Voisiko oudon, epäsäännöllisen vatsavaivan syynä olla... nälkä?


Viime viikollahan tuli kuluneeksi vuosi mäyräkoirahalvauksestani. Sitä ennen olin elänyt yltäkylläistä, ehkä hieman paksunpuoleista, mäyräkoiran elämää ja on varmaan käynyt useampaan otteeseen ilmi, että minä rakastan ruokaa ja syömistä. Koko elämänfilosofiani perustuu hyvin vankasti ruoan ympärille. Tuosta ikävästä vastoinkäymisestä alkoi kuitenkin tiukempi ruokakuri ja hoikempi elämäntyyli. Ruoka-annostani puolitettiin ja pienennettiin tuon tuostakin. Olen enää laiha varjo entisestä, tuhdista minästäni. Puruluiden, herkkujen ja koulutuspalkkojen määrä on kutistunut ja jos on treenattu jotain herkkupalkoilla, niin kupista on jätetty ruokaa pois.


Nyt täytyisi löytää uusi tasapaino ruuan ja muiden ekstraherkkujen välille, että saavutetut linjat pysyisivät kuosissa, mutta öisin ei tarvitsisi herätä nälkäisenä. Nälkäteoriaa on tukenut myös se, että välillä Emäntä on kokeillut ulos viemisen sijaan ruuan antamista minulle. Kourallinen nappuloita saa vatsan rauhoittumaan siinä kuin tukko heinää ja voin palata sänkyyn ulkona käymättä. (Helpotus Emännälle, jonka ei tarvitse pukeutua ja raahautua ulos katsomaan heinän syömistä.) Tällä hetkellä syön mäyräkoirien roturuokaa, koska sen ainakin mainostetaan tukevan mäyräkoirien ravitsemuksellisia erityispiirteitä ja sen lisäksi syön nivelravinnetta, jotta pysyisin kunnossa. Todennäköisesti minulle täytyisi hankkia myös jokin kevytruoka, jota voisi sekoittaa toiseen ruokaan, jotta saisin enemmän vatsantäytettä ilman ylimääräisiä kaloreita.


Kaikesta huolimatta olen ollut koko ajan oikein pirteä ja touhukas mäyräkoira ja erityisen kuuliainen Emännälle, jos herkkupaloja on jonkin hullutuksen varjolla luvassa. (Kun näin Emännän harjoittelevan tätä kuvaa varten Ronin kanssa niin, että Roni sai herkkuja sivulaukussa istumisesta, ryntäsin heti pyrkimään laukkuun myöskin, että pääsen osingoille!)