torstai 15. helmikuuta 2018

Kipeä vatsa

Olipa kerran utelias tyttömäyräkoira, joka pisteli suihinsa sopimattomia asioita lenkkipolun varrelta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hän pyrki kolmesti ulos tarpeilleen. Sunnuntaina hän vaati ulos pääsyä edelleen muutaman tunnin välein. Hän myös oksensi kaiken aamuruokansa tantereelle.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hän pyrki jälleen useamman kerran ulos ja ripuloi verta. Maanantaina hän suostui vihdoin syömään keitettyä riisiä ja oli jo hieman pirteämpi. Iltaan mennessä hän alkoi oksentaa uudestaan ja yöllä hän ripuloi taas verta ja pyrki ulos 8 kertaa.

Tiistaina hän kävi eläinlääkärissä tutkituttamassa vatsansa vierasesineiden varalta ja saamassa oksennuksenestolääkkeen ja nesteytystä. Illasta hän taas ripuloi, nyt myös sisälle, mutta ei enää oksentanut.

Keskiviikkona hän pyrki jatkuvasti ulos ja yritti löytää hangen alta heinänkorsia syötäväksi. Hänen ei annettu syödä heinää. Sen sijaan hänelle tarjoiltiin riisiä ja kanaa. Hän söi muutaman kanapalan. Vettä hän ei suostunut juomaan, mutta sai sitä joitakin millejä ruiskulla annosteltuna suoraan suuhun. Hän meinasi kakata olohuoneen vaalealle matolle, mutta hänet ehdittiin taklata sivuun ennen kuin pisara kosketti maton pintaa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä hän pyrki vain kerran ulos ja kello kahdesta eteenpäin hän nukkui rauhallisesti peiton alla, kuten kunnon mäyräkoiran kuuluukin.

Torstaina hän noukki aamuruuaksi tarjotusta riisistä ja kanasta kanapalat keitetyn riisin joukosta ja yritti siirtyä toisen mäyräkoiran kupille varastamaan ruokanappuloita. Iltapäivästä riisikin kelpasi jo. Hän ei enää pyrkinyt ulos kertaakaan. Hän päin vastoin ei olisi halunnut poistua sängystä lainkaan.

Tarinan opetus lienee päivän selvä meille muille, mutta kuinka uteliaan tyttö- (ja poika-)mäyräkoiran saisi muistamaan sen?


tiistai 6. helmikuuta 2018

Pelottava reittivalinta

Pelottava, arvaamaton tie aukeaa edessäni.

Tule nyt Lucy! Me on kuljettu tätä tietä yhdessä pian 5 vuotta. Mikä tässä reitissä on aina vikana?

Hyytävä arktinen kylmyys saa kehoni kangistumaan, enkä tunne enää tassujani.

Sinulla on takki päälläsi ja minä juuri putsasin lumipaakut tassuistasi. Et vastustelisi niin paljoa, niin lunta ei paakkuuntuisi jokaiseen varpaanväliin.

Yön pimeys kietoutuu ympärilleni synkkänä kuin vasta kaivettu hauta.

Täällä on katuvalot päällä koko matkan. Sinä näet ihan hyvin.

Tie hukkuu valkoiseen pyryyn ja tasainen valkea vaippa peittää maamerkit.

Muutama sentti irtolunta jokin aika sitten auratulla pyörätiellä. Talvella nyt vähän sataa luntakin välillä. Kävele nyt.

Kuulitteko?! Nälkäiset yön pedot ulvovat vertahyytävästi jossain aivan lähellä!

Samat kylärakit räksyttävät tarhoissaan joka ilta. Eivät ne pääse tänne. Mennään.


Niinpä hitaasti. Hyvin hyvin hitaasti etenee noin kahdessadasviideskymmenes lenkki tätä samaa, aina yhtä pelottavaa, tietä pitkin.